Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Isku tappoi presidentin lähipiiriläisiä Syyriassa

 |   |   | 
 
AP–REUTERS–HS
- / AFP
Syyrian puolustusministeri Daud Rajhan kerrotaan kuolleen itsemurhaiskussa Damaskoksessa.
Syyrian puolustusministeri Daud Rajhan kerrotaan kuolleen itsemurhaiskussa Damaskoksessa.

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin  lähipiiriä on kuollut Damaskoksessa tehdyssä pommi-iskussa keskiviikkona.

Syyrian valtiollinen televisio on vahvistanut, että al-Assadin  lanko oli iskussa kuolleiden joukossa. Aiemmin hänen kuolemastaan kertoivat turvallisuuslähteet. Iskussa kuollut kenraali Assef Shawkat  oli Syyrian varapuolustusministeri. Hän kuului al-Assadin lähimpään sisäpiiriin. Shawkat oli naimisissa al-Assadin sisaren Bushran   kanssa.

Turvallisuuspalvelun rakennukseen tehdyssä pommi-iskussa kuoli myös puolustusministeri Daud Rajha. Lisäksi turvallisuuslähde kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan, että kenraali ja entinen puolustusministeri Hassan Turkmani  sai surmansa.

Iskussa loukkaantui ainakin sisäministeri Mohammad Ibrahim al-Shaar. Aiemmin eräät arabimaiden televisiokanavat olivat kertoneet hänenkin kuolleen, mutta Syyrian valtiollisen television mukaan hänen tilansa on vakaa. Turvallisuuslähteiden mukaan myös Syyrian tiedustelupäällikkö Hisham Bektyar  loukkaantui.

Brittiläisen The Independent -lehden arvostettu Lähi-Idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk kutsuu iskua merkittävimmäksi koko al-Assadin vastaisessa kampanjassa. Sateliittikanava Al Jazeeran haastattelussa hän toteaa, että se iski koko hallinnon sydämeen.

Televisiokanavan mukaan kyseessä olisi ollut itsemurhapommi-isku. Pommi räjähti rakennuksessa, jossa pidettiin ministerien ja korkea-arvoisten turvallisuusviranomaisten kokousta.

Iskun tekijäksi ilmoittautui ensin Syyrian hallitusta vastaan taisteleva islamistijärjestö Liwa al-Islam.

Myöhemmin iskusta otti vastuun Syyrian kapinallisten komentaja. Hän kiisti, että se olisi ollut itsemurhaisku, kuten aiemmin oli väitetty.

Komentaja Riad al-Asaadin mukaan kapinalliset olivat asentaneet pommin kokoushuoneeseen. Hänen mukaansa kaikki iskun tekemiseen osallistuneet olivat turvassa.

Näin monen sisäpiiriin kuuluneen menettäminen pommi-iskussa saattaa olla paha isku presidentti al-Assadin hallinnolle. Asevoimien lausunnon mukaan Syyria on kuitenkin "päättäväisempi kuin koskaan kohtaamaan kaikki terromismin muodot".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013