Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Islannista löytyi lihaton lihapiirakka: "Tämä ei ole tästä elämästä"
Helsingin SanomatHevosenlihaa elintarvikkeista etsineet viranomaiset kokivat todellisen yllätyksen Eyjanissa Islannissa. Eräästä lihapiirakkaerästä ei löytynyt hevosenlihaa, mutta liha oli muutenkin kortilla, kertoo paikallinen lehti Pressen.
Itse asiassa piirakoista ei löytynyt lihaa lainkaan, vaikka tuotteen naudanlihapitoisuudeksi ilmoitettiin 30 prosenttia.
"Olemme aivan sokissa, miten tällaista voi tapahtua", valmistajan edustaja sanoo.
"Tunnemme reseptit ja tiedämme, mitä tuotteet sisältävät. En sano, että kyseessä olisi pelkkä jauheliha. Mukaan pannaan myös soijarouhetta, mutta pitäisihän sen näkyä, jos jauhelihaa ei ole lainkaan."
Valmistajan edustaja ei osaa selittää tapahtunutta.
"Tämä ei ole tästä elämästä. Voin vain olettaa että nämä eivät ole tarkkoja mittauksia. Terveystarkastaja on tulossa tänne ja sitten yritämme selvittää, mitä on voinut tapahtua."
Elintarvikeviranomaiset tutkivat hiljattain 16 islantilaisesta tuotteesta, sisälsivätkö ne tuoteselosteen vastaisesti hevosenlihaa. Hevosenlihaa ei tuotteista löytynyt, mutta mikään tuotteista ei täysin vastannut tuoteselostetta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Vihreiden puoluesihteeriksi puolueen pitkäaikainen toimija Lasse Miettinen
Ulkomaat
Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- Bottas ja Räikkönen selviytyivät jatkoon
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Vihreiden puoluesihteeriksi puolueen pitkäaikainen toimija Lasse Miettinen
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Rosberg jälleen harjoitusten nopein
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Seinäjoki: Häjyn hyvä retki ja eväs
- Mikkeli: Pää täyteen yrttejä ja suu luomua
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Pori: Bingolappu taskussa historiakierrokselle
- Lappeenranta: Kelpaisiko raakaruokapizza tai salainen korsukapakka?
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Blogi: Mikä on kohtuullinen rangaistus?
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Bottas ja Räikkönen selviytyivät jatkoon
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa






