Kerran Grigori pyöräili Kiovassa jäistä metallipalkkia pitkin korkeuksissa, kun etupyörä luiskahti.
Israelilaismies yritti polttoitsemurhaa
Helsingin SanomatIsraelilainen mies kiidätettiin sairaalaan Tel Avivissa, kun hän oli sytyttänyt itsensä tuleen rauhallisen mielenosoitusmarssin päätteeksi.
Poliisin arvioiden mukaan noin 10 000 ihmistä marssi rauhallisesti J14-liikkeen ensimmäisenä vuosipäivänä. Liikkeen tarkoitus on edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Marssin päätteeksi noin 50-vuotias mies jakoi useita kopioita kirjoittamastaan kirjeestä, kaatoi päälleen sytytysnestettä ja sytytti sitten itsensä tuleen.
Kirjeessään mies kertoi taloudellisista ja terveydellisistä vaikeuksistaan, ja vihastaan jota hän tunsi, koska koki että valtio vie köyhiltä ja antaa rikkaille. Miehen kerrotaan aiemmin johtaneen kuljetusyhtiötä, joka ajautui konkurssiin.
Hän syytti Israelin valtiota ja poliitikkoja, jotka olivat miehen mukaan ajaneet hänet perikatoon.
Mies vietiin pahoin loukkaantuneena läheiseen Ichilovin sairaalaan, josta hänet myöhemmin siirrettiin hoidettavaksi suurempaan Tel Hashomerin sairaalaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
Politiikka
Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
Ulkomaat
Afganistan suuttui Taleban-toimiston nimestä – jäädytti neuvottelut USA:n kanssa
Talous
Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
Urheilu
Etelä-Korea selvisi nipin napin jalkapallon MM-kisoihin
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Afganistan suuttui Taleban-toimiston nimestä – jäädytti neuvottelut USA:n kanssa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Helsinki päätti satsata pyöräilyyn
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Helsinki kolmas Monocle-lehden elämänlaatuvertailussa
- Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
- Heikkilän ja Tammilehdon seurasiirroille lopullinen sinetti
- Katainen: Virheeni oli huono tiedotus
- Itsemurhapommittaja iski YK:n tiloihin Mogadishussa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Vampyyrit hyökkäsivät Tennispalatsiin
- Rakentamattomien tonttien verotus kiristyy pääkaupunkiseudulla
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- VM povaa Suomen talouden kutistuvan ja velan kasvavan
- Juhannusaaton sää näyttää komealta Video
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- Etelä-Korea selvisi nipin napin jalkapallon MM-kisoihin
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mestari ManU matkaa Swansean vieraaksi valioliiga-avauksessa
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen
- Afganistan suuttui Taleban-toimiston nimestä – jäädytti neuvottelut USA:n kanssa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen
- Itsemurhapommittaja iski YK:n tiloihin Mogadishussa
- Afganistan suuttui Taleban-toimiston nimestä – jäädytti neuvottelut USA:n kanssa
- Obama esittää Berliinissä uusia ydinaserajoituksia
- Samoan lentoyhtiö perustaa yli 130-kiloisille XL-luokan
- HS-analyysi: Pakistan on ratkaisijan roolissa Taleban-neuvotteluissa
- Ammusvaraston räjähtely jatkui koko yön Venäjällä
- Yhdeksän kuoli kouluhyökkäyksessä Nigeriassa
- Neljä Yhdysvaltain sotilasta kuoli iskussa Afganistanissa
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- Aikajana: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- Lähes 40 vuotta sitten kadonneen ay-pomon etsinnät käynnistettiin uudestaan USA:ssa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Yhdysvallat aloittaa rauhanneuvottelut talebanien kanssa
- Ukrainan budjettiselonteko keskeytyi känniepäilyn vuoksi
- "Seisova mies" aloitti hiljaisten protestien aallon Turkissa
- Yläosattomat Femen-aktivistit yrittivät tunkeutua Lukašenkan majapaikkaan
- Singaporelaismiehellä oli kerrostaloasunnossa yli 30 eläintä



