Suurmielenosoitus vaati uusia vaaleja Moskovassa

 |   |   | 
 
Natalia Hubulova
JURI KADOBNOV / AFP
Mielenosoittajat ovat täyttäneet Moskovan pääkadun.
Mielenosoittajat ovat täyttäneet Moskovan pääkadun.

Moskova/Helsinki. Jopa yli satatuhatta ihmistä osallistui lauantaina  Moskovassa oppositioliikkeiden yhteiseen suurmielenosoitukseen valtapuolue Yhtenäisen Venäjän väitettyä vaalivilppiä vastaan.

Poliisin laskujen mukaaan paikalla oli 29 000 mielenosoittajaa.

Järjestäjien mukaan osanottajia oli myöhään iltapäivällä jopa noin 120 000. Lyhyt ja leveä Saharovin valtakatu oli ilmakuvien mukaan täynnä väkeä, joka tuomitsi joulukuun duuman vaalien väitetyn vilpin.

Mukana oli ihmisiä kaikista aateryhmistä ja ikäluokista. Yleisin tunnus oli "Venäjä ilman Putinia", mutta joukossa näkyi niin äärioikeiston kuin myös muslimivähemmistön tunnuksia, ensi kertaa.

"Tulin, koska tunnen solidaarisuutta kansaani kohtaan. En ole ikinä ennen osallistunut mielenosoitukseen, mutta duuman vaalit olivat viimeinen pisara. Putinin on luovuttava vallasta ja tarvitsemme uudet vaalit", yritysjohtaja Marina Dorina, 51, sanoi.

"En halua elää fasismissa. Hallituksemme on miehittäjä. Vaikutelma on kapitalistinen, mutta fasisteja he ovat. En minä vallankumousta halua, mutta haluan neuvostovallan takaisin", Juri Rozantovski, 75, selitti.

Duuman vaaleissa pääministeri Vladimir Putinin ja presidentti Dmitri Medvedevin puolueen Yhtenäisen Venäjän kannatus romahti, mutta sille kirjattiin yhä 49 prosenttia äänistä.

Putin on ehdolla maaliskuun presidentinvaaleissa.

"Putinille ei ole vielä sopivaa vaihtoehtoa, mutta vastustan häntä. En tiedä kuka tämä kaveri oikein on. Kukaan ystävistäni ei äänestänyt häntä", muusikko Andrei Kozlov puuskahti.

Lauantaina ilmoitettiin, että seuraava suurmielensoitus järjestetään vuodenvaihteen juhlakauden jälkeen helmikuun lopulla, eli juuri ennen presidentinvaaleja.

"Venäjästä tulee vapaa", mielenosoittajien kylteissä julistettiin. Kirjailija Boris Akunin puolusti puheessaan demokratiaa ja esitti uuden kansanliikkeen "Rehellisen Venäjän" perustamista.

"Emme luota häneen", oppositiopoliitikko Boris Nemtsov sanoi omassa puheessaan Putinista. Nemtsov kehotti äänestämään maaliskuun presidentinvaaleissa, "mutta ei Putinia".

Poliisi valvoi huolella organisoitua tapahtumaa lauantaina "harvinaisen ystävällisesti", mielenosoituspaikalla kiiteltiin, "suorastaan eurooppalaiseen tyyliin".

Poliisi ei provosoitunut edes muutamasta riehaantuneesta mielenosoittajasta, suojautui vain kilpiensä taakse.

Kotiin iltauutisten ääreen palanneita moskovalaisia odotti vielä yksi yllätys: Venäjän vallanpitäjien hallitsemat pääkanavat kertoivat mielenosoituksista – tavanomaisemman vaikenemisen sijaan.

"Tuhannet osoittivat mieltään Putinia vastaan", ntv-kanava kertoi. Myös Venäjän television ykköskanavan uutislähetys totesi, että maassa oli järjestetty mielenosoituksia, joissa vaadittiin rehellisiä vaaleja.

Protestiaalto on ollut laajin sitten vuoden 1991, jolloin Neuvostoliitto hajosi.

Joulupäivänä 25.12.1991 Neuvostoliiton lippu Kremlin tornissa vaihtui Venäjän lippuun.

Lauantain protestit alkoivat Venäjän Kaukoidästä, Habarovskista, jossa 200 punalippuja heiluttavaa ihmistä kokoontui kovassa pakkasessa ja lumimyrskyssä Komsomolskaja-aukiolle.

Uutistoimisto Novostin mukaan myös Vladivostokissa, Blagoveštšenskissä ja Južno-Sahalinskissa järjestettiin pieniä mielenosoituksia.

Idänkin mielenosoitukset ovat kyseenalaistaneet Putinin johtoaseman ennen maaliskuun presidentinvaaleja, joissa hän on valtapuolue Yhtenäisen Venäjän ehdokkaana.

Vladivostokissa mielenosoittajat vaativat Putina syytteeseen oikeudessa, Novosti kertoi. Mieltä osoitettiin myös Baltian kainalossa, Kaliningradissa.

Medvedev kertoi torstaina myönnytyksistä, joiden mukaan oppositiopuolueiden rekisteröinti helpottuisi tulevissa vaaleissa ja alueiden kuvernöörit valittaisiin taas vaaleilla. Kreml alkoi nimittää mieleisensä kuvernöörit suoraan vuonna 2004.

Kremlin pääideologina pidetty Vladislav Surkov vakuutti perjantaina Izvestija-lehdelle, että järjestelmä on jo muuttunut. Surkovia pidetään Venäjän ylhäältä komennetun demokratiamallin pääarkkitehtina.

Putinin tähänastinen liittolainen Aleksei Kudrin ojensi käden oppositiolle lauantaina tarjoutuen johtamaan hallituksen vuoropuhelua opposition kanssa "vallankumouksellisen" sekasorron välttämiseksi.

Kudrin on entinen valtiovarainministeri ja Putinin neuvonantaja. "Olen täällä koska kannatan rehellisiä vaaleja", hän julisti puhujalavalta ja vaati vaaalilautakunnan johtajaa vastuuuseen ja muita oikeuden eteen.

Kremlin johtajien ja Kudrinin huolena on Venäjän talous. Venäjästä on tulossa Maailmankauppajärjestön WTO:n jäsen. Yhteiskunnan epävakaus estäisi Venäjän jäsenyydeltä toivomaa kaupan ja investointien kasvua.

Oppositio ei vielä innostunut Kremlin lupauksista, sillä uudistukset tulisivat voimaan ehkä vasta vuosien päästä.

Joulukuun alun duuman eli parlamentin vaaleissa Yhtenäinen Venäjä sai virallisten tulosten mukaan 49 prosenttia äänistä, kun se vielä edellisissä vaaleissa sai 64 prosenttia äänistä. Yleisen käsityksen mukaan vaalitulos oli tällä kertaa varmistettu väärentämällä ja tuottamalla ääniä valtapuolueelle.

Väitteen todisteeksi verkossa on levitetty kännykällä otettuja videoita ja silminnäkijäkertomuksia.

Putin on syyttänyt ulkovaltoja mielenosoitusten lietsomisesta. Opposition tunnuksenaan käyttämää valkoista nauhaa hän epäili televisio-ohjelmassa kondomiksi.

Lauantaina mielenosoittajat kantoivat kuvia, joissa jotain valkoista oli kiedottu Putinin ympärille.

 Natalia Hubulova avusti Moskovassa artikkelin tekoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori