Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kaakkois-Ruotsin tulvapiina jatkuu

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Vedenpinta jatkaa nousuaan kaakkoisen Ruotsin tulva-alueella. Tulvan nostattanut sade on toistaiseksi tauonnut, mutta viikonloppuna satanut vesi aiheuttaa yhä ongelmia. Vedenpaisumus on saavuttanut poliisin mukaan luonnonkatastrofin mittasuhteet Jönköpingin ja Kalmarin lääneissä.

Ruotsin Ilmatieteen laitoksen SMHI:n mukaan tulvahuippu saavutetaan todennäköisesti vasta tiistaina tai keskiviikkona.

SMHI on antanut Jönköpingin ja Kalmarin lääneihin kolmannen luokan eli korkeimman mahdollisen tulvavaroituksen. Kolmannen luokan varoitus viittaa "erittäin äärimmäiseen säähän", joka voi aiheuttaa kansalaisille vakavia vaaratilanteita.

Viikonlopun rankkasateet katkoivat viikonloppuna teitä, täyttivät kellareita vedellä ja peittivät autoja. Eniten vettä tuli Målillassa, jossa satoi vuorokauden aikana peräti 113 millimetriä vettä.

Taloudelliset vahingot voivat yltää kymmeniin miljooniin euroihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013