Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Kaliforniasta löytyi hullun lehmän tautia
STT–AFP–REUTERSKalifornialaiselta maitotilalta on löytynyt BSE-tautia eli niin asnottua hullun lehmän tautia, kertoivat Yhdysvaltojen viranomaiset tiistaina. Löydön jälkeen viranomaiset rauhoittelivat kuluttajia lihan syönnin turvallisuudesta, ja vakuuttivat, ettei tapaus vaikuta ruuantuotantoon tai ihmisten terveyteen.
Viranomaisten mukaan sairastunut lehmä ei edennyt ruokaketjuun. He muistuttivat myös, että BSE-tauti ei tartu maidon kautta.
Tapaus on neljäs kerta, kun Yhdysvalloissa on löydetty BSE:tä. Viimeisin tapaus on vuodelta 2003, jolloin lihamarkkinat kärsivät tapauksesta huomattavasti. Tuolloin esimerkiksi Japani kielsi naudanlihan tuonnin Yhdysvalloista.
EU:n alueella on todettu yli 19 000 BSE-tapausta sen jälkeen, kun se diagnosoitiin ensimmäisen kerran Britanniassa vuonna 1986. Suomen ainoa tapaus löydettiin vuonna 2001.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Nyt: Soikku on teinien ikioma nettitähti
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja





