Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Karannut chihuahua juoksutti poliisia Ruotsissa

 |   | 
 
STT–TT

Ruotsin Malmössä karannut ärhäkkä pikkukoira aiheutti perjantaina poliisihälytyksen. Poliisi kutsuttiin jahtaamaan chihuahua-rotuista koiraa, joka oli aiheuttanut häiriötä asuinalueella hyökkäilemällä isompiensa kimppuun. Silminnäkijöiden mukaan karkulainen oli purrut toista koiraa ja hyökkäillyt myös ihmisten kimppuun.

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tapahtumasarjassa. Perjantaina poliisi ei vielä ollut tavoittanut vihaista karkulaista. Koiran epäiltiin käyttäneen pientä kokoaan hyväkseen ja piiloutuneen jonnekin.

Chihuahua on maailman pienin koirarotu. Rotumääritelmän mukaan se painaa useimmiten 1,5–3 kiloa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013