Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
Katolisen munkin epäillään tappaneen liki 40 poikaa Hollannissa 1950-luvulla
STT–REUTERSHollannin katolista kirkkoa ravistelee jälleen uusi skandaali. Katolisen munkin epäillään tappaneen liki 40 poikaa kirkon ylläpitämässä psykiatrisessa sairaalassa 1950-luvulla.
Tutkinta aloitettiin, kun katolisen kirkon seksuaalirikosepäilyjä tutkinut komissio huomasi, että sairaalassa oli tapahtunut poikkeuksellisen paljon kuolemantapauksia vuosina 1952–54. Syyttäjä uskoo, että munkki tappoi pojat antamalla heille yliannostuksen morfiinia.
Sairaalan johtavan lääkärin epäillään peitelleen munkin tekosia. Sekä munkki että lääkäri ovat jo kuolleet.
Sairaala toimi Heelissä Kaakkois-Hollannissa ja kuului Roermondin hiippakuntaan. Syyttäjän mukaan myös hiippakunta oli aikanaan saanut tiedon kuolemista, muttei tehnyt ilmoitusta viranomaisille.
Aiemmin komissio on saanut selville, että jopa 20 000 alaikäistä joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi Hollannin katolisen kirkon orpokodeissa ja kouluissa vuosina 1945–81.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Staal loukkaantui vakavasti – Carolinan pomo ymmärtää yhä MM-jääkiekkoa
Kulttuuri
Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
Luetuimmat juuri nyt
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Pusukohut eivät hetkauta Krista Siegfridsiä
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Dan Brown kävi helvetissä
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Sidney Crosbyn huikea maalishow toi voiton
- Kolumni: Kiitos eurokriisille
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Blogi: Maailma on erilainen hääbloggarin silmin
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Vantaa höylää taas säästöjä kouluista
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Arvio: Orkesteri ja solistit sensaatiomaisia Kansallisoopperan Tristanissa
- Liekit löivät parvekkeelta Helsingin Jakomäessä
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Superpesis alkoi, Hyvinkään Tahko voitti kotonaan
- Honka löi maalikarkelossa JJK:n
- Helluntain nimikkoleivos maistuu keväiseltä Video
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Homokulkuetta vastaan hyökättiin Georgiassa
- Portugali myönsi homopareille rajatun adoptio-oikeuden
- Raskaustestisammakko levittää tappavaa sientä USA:ssa
- Kreikan parlamentissa kaikui natsitervehdys
- Ranskan homoliitot saivat viimeisen sinetin
- Mönkijä Opportunity teki matkaennätyksen Marsissa
- 80-vuotias yrittää valloittaa Everestin
- Lehti: Venäjä on vienyt Syyriaan entistä tehokkaampia ohjuksia
- Johnny Depp sai nimikkofossiilin
- Filmitähdelle tarkoitetut jalokivet varastettiin Cannesissa
- Myanmar vapautti yli 20 poliittista vankia
- Hong Kongin raideonnettomuudessa kymmeniä loukkaantuneita
- Texasin lannoitetehtaan palo saattoi olla tuhopoltto
- Pohjois-Korealla ehkä luultua enemmän laukaisualustoja
- Kysely: Suurinta osaa Euroopan seksuaalivähemmistöistä syrjitään
- Omanin sulttaani saattoi maksaa siepattujen lunnaat
- Syyriassa väite jälleen uudesta joukkomurhasta
- Maailman kuvat: Väsynyt tyttö koiranäyttelyssä
- Viesti piilopaikassa: Bostonin pommiepäilty kutsui veljeään marttyyriksi






