Moni tuntuu tulkitsevan lähes kaiken verkkoon kirjoitetun tekstin jonkinlaiseksi viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se hengeltään on monesti lähempänä puhetta, kirjoittaa Jussi Pullinen.
Kiinassa jälleen protesteja Japania vastaan
STT–REUTERSPeking. Japanin ja Kiinan saarikiista kirvoitti lauantaina uusia mielenosoituksia ympäri Kiinaa.
Pekingissä mielenosoittajat saartoivat Japanin suurlähetystön. Vihainen väkijoukko heitteli rakennusta kivillä ja pulloilla. Myös Shanghaissa poliisi joutui sulkemaan teitä Japanin lähetystön lähistöllä. Pienempiä protesteja järjestettiin useissa kaupungeissa.
Mielenosoittajat vaativat Japania luovuttamaan Kiinalle kiistellyn saariryhmän Itä-Kiinan merellä. Maat ovat kiistelleet saarista vuosikymmeniä.
Kiista kärjistyi tällä viikolla, kun Japani ilmoitti ostaneensa kolme saarista japanilaisilta maanomistajilta. Kiina vastasi lähettämällä partioaluksiaan saarien lähelle.
Mielenosoitusten vuoksi Kiinan ulkoministeri keskeytti Australian-matkansa ja palasi Tokioon.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Urheilu
Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
- Joensuun ampujalle elinkautinen tuomio
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Salin solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen Sloveniaan
- Torstai on juhannusliikenteen ruuhkaisin päivä Video
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja poimi 15 kiinnostavaa kesänäyttelyä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Blogi: Helppoa elämää
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Maailman kuvat: Kuumailmapallot sinitaivaalla
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Ay-pomon kalmon etsintä hyytyi USA:ssa
- Putin: Ydinaseiden vähentäminen ei onnistu helpolla
- Dolce ja Gabbana tuomittiin törkeästä veronkierrosta
- Brasilia lähettää erikoisjoukkoja torjumaan mielenosoituksia
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden ja turvallisuuden kulmakivenä
- Aseistaunut joukko iski YK:n tiloihin Mogadishussa – 15 kuoli
- Kolme kuoli lantasäiliöön Hollannissa
- Afgaanihallinto boikotoi neuvotteluja Talebanin kanssa
- HS seurasi John F. Kennedyn vierailua Berliinissä – katso sivut vuodelta 1963



