Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kiinassa nettikeskustelijat valvovat toisiaan

 |   | 
 
REUTERS
Mies istui internetkahvilassa Hefeissä Kiinassa maaliskuussa 2012.
Mies istui internetkahvilassa Hefeissä Kiinassa maaliskuussa 2012.

Peking. Kiinalaisten internetin käyttäjien sananvapaus heikentyi entisestään, kun Kiinan suurin internetin viestipalvelun ylläpitäjä Sina-yhtiö ilmoitti uusista ankarista sensuurisäännöistä.

Uusissa määräyksissä yhtiö listasi monia aiheita, joista ei saa kirjoittaa Sinan palvelussa. Palvelulla on Kiinassa yli 300 miljoonaa käyttäjää, ja se on samankaltainen kuin länsimaissa suosittu viestipalvelu Twitter.

Jos käyttäjät rikkovat usein sääntöä, heidän tilinsä suljetaan. Kiellettyä on esimerkiksi kirjoittaa viestejä, jotka loukkaavat Kiinan kansallista yhtenäisyyttä tai suvereniteettia sekä viestejä, jotka vahingoittavat valtion kunniaa ja etuja. Lisäksi esimerkiksi laittomiin kokoontumisiin ei saa rohkaista eikä kansallisia tapoja tule loukata.

Kielletyksi on tullut myös kiertoilmaisujen käyttö tapahtumista, jotka ovat olleet arkaluontoisia maata yksinvaltaisesti johtavalle kommunistiselle puolueelle. Kiinalaiset ovat tähän mennessä voineet keskustella sensuroiduista aiheista käyttämällä esimerkiksi henkilöiden nimistä kiertoilmaisuja tai lyhenteitä.

Käyttäjille on annettu 80 pisteen tili. Sääntöjen rikkomisesta menettää pisteitä ja kun kaikki pisteet ovat menneet, suljetaan käyttäjän tili.

Viestien "oikeellisuudesta" vastaa Sinan asettama komissio, jossa on tällä hetkellä 5 484 jäsentä. Tavalliset internetin käyttäjät voivat kannella komissiolle, jos huomaavat muilta käyttäjiltä "epäilyttäviä" viestejä.

Sinan komission lisäksi siten myös käyttäjät on valjastettu valvomaan jo entuudestaan ankarasti valvotun internetin sisältöä.

"Kulttuurivallankumouksen tyyli on palannut", kommentoi nimimerkki Kuusi-Seitsemän-Kahdeksan uudistusta Sinan keskustelupalstalla.

Kommunistisen puolueen aloittama kulttuurivallankumous 1966–1976 oli väkivaltainen ajanjakso, jonka tarkoitus oli puhdistaa maa porvarillisesta ajattelusta.

Sensuroimattomat palvelut, kuten Twitter tai Facebook, on Kiinassa suljettu. Kiinalaiset voivat kuitenkin käyttää niitäkin, jos osaavat kiertää viranomaisten asettamat rajoitukset internetissä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013