Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kiistasaaret saatetaan myydä 15 miljoonalla eurolla

 |   | 
 
STT–AFP
KYODO / REUTERS
Japani, Kiina ja Taiwan ovat vuosikymmenien ajan vääntäneet kättä asumattomista saarista, joiden nimi on japaniksi Senkaku ja kiinaksi Diaoyu.
Japani, Kiina ja Taiwan ovat vuosikymmenien ajan vääntäneet kättä asumattomista saarista, joiden nimi on japaniksi Senkaku ja kiinaksi Diaoyu.

Tokio. Itä-Kiinan meren kiistasaarien omistajasuku suunnittelee myyvänsä omistuksiaan. Saariryhmä vaihtaisi omistajaa arvioiden mukaan noin 15,5 miljoonalla eurolla.

Japani, Kiina ja Taiwan ovat vuosikymmenien ajan vääntäneet kättä asumattomista saarista, joiden nimi on japaniksi Senkaku ja kiinaksi Diaoyu.

Nyt Kuriharan perhe neuvottelee saarikaupasta Tokion kanssa. Kaupunki on kerännyt jo yli 14 miljoonaa euroa lahjoituksia rahoittaakseen oston.

Kuriharan suku osti saaret vuosikymmeniä sitten edellisiltä omistajilta sillä ehdolla, että he eivät myy saaria yksityistaholle. Saarten nykyinen vuokrasopimus keskushallinnon kanssa loppuu ensi vuoden maaliskuussa.

Saarikiista on luonut rajuja jännitteitä maiden välille. Saaria ympäröivillä hyvillä kalavesillä arvellaan olevan myös arvokkaita energiavarantoja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013