Kreikkaan vaaditaan uusia vaaleja

 |   |   | 
 
HS–AP–REUTERS
ARIS MESSINIS / AFP
Uusi demokratia -puolueen johtaja Antonis Samaras haluaa uudet vaalit.
Uusi demokratia -puolueen johtaja Antonis Samaras haluaa uudet vaalit.

Ateena. Kreikan Uusi demokratia -konservatiivipuolueen puheenjohtaja Antonis Samaras vaatii maahan kiireellisesti uusia vaaleja heti sen jälkeen, kun parlamentti on päättänyt uusista säästöistä ja yksityisten sijoittajien osallistumisesta maan rahoittamiseen.

Samarasin mukaan hänen puolueensa ei hyväksy, että nykyinen koalitiohallitus jatkaisi tehtävässään huhtikuuhun saakka, jolloin vaalit oli tarkoitus järjestää.

Kreikan hallitus hyväksyi myöhään perjantaina säästötoimet, joita siltä vaaditaan ehtona eurovaltioiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n uudelle hätärahoitukselle.

Maan parlamentin äänestää säästötoimista ja alustavalla tasolla yksityisten sijoittajien kanssa tehtävästä sopimuksesta sunnuntaina.

Sopimusta yksityisten sijoittajien osallistumisesta Kreikan rahoittamiseen ei ole vielä tehty, mutta sopimuksen pääkohdista on alustava hahmotelma. Sopimuksesta päättävät  viime kädessä eurovaltioiden valtiovarainministerit.

Pääministeri Loukas Papadimoksen mielestä Kreikka ajautuu kaaokseen, jossa parlamentti ei hyväksyä säästöjä. 

Uusi demokratia -puolueen puheenjohtaja Samaras ja sosialistipuolue Pasokin puheenjohtaja Georgios Papandre ovat kehottaneet parlamentin jäseniä hyväksymään säästöt.

"Jos emme ole nyt rohkeita, joudumme katastrofiin", Paparandreou sanoi.

Perjantaina tuhannet säästöjä vastustavat mielenosoittajat ottivat väkivaltaisesti yhteen poliisin kanssa pääkaupungissa Ateenassa.

Hallituksen suunnittelemat julkisen talouden menoleikkaukset ja minipalkkojen supistukset kurjistaisivat monin tavoin tavallisten ihmisten elämää Kreikassa.

Hallitus ilmoitti sovusta jo aíkaisemmin tällä viikolla. Torstaina eurovaltiot määräsivät Kreikalle uusia ehtoja, minkä jälkeen yksi hallituspuolueista irtisanoutui päätöksestä.

Lainaohjelman suuruudeksi on arvioitu 130-145 miljardia euroa. Eurovaltioiden valtiovarainministerit kokoontuvat ensi viikolla päättämään asiasta.

Eurovaltiot eivät tällä kertaa myönnä lainaa Kreikalle. Lainan antaa Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV), jonka varainhankinnan eurovaltiot takaavat. ERVV ottaa puolestaan rahoitusmarkkinoilta lainaa, jonka se kanavoi hätärahoituksena Kreikalle.

Kreikka on tarvinnut tähän mennessä lainaa, jotta se voi maksaa erääntyviä lainojaan sijoittajille täyteen arvoon.

Eurovaltioiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vaatimien talouden rakenneuudistusten ja verotuksen kiristämisen takia Kreikka on vajonnut ankaraan lamaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori