Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Kysely: Norjan pääministerin ei pidä erota
STT–NTBPuolet norjalaisista kertoo luottavansa pääministeri Jens Stoltenbergiin entiseen tapaan, kertoo tänään julkaistu kysely. Kyselyn teetti yhdessä neljä norjalaismediaa. Muun muassa Aftenpostenissa julkaistun tutkimuksen mukaan joka kolmannen norjalaisen luottamus pääministeriä kohtaan on heikentynyt.
Hieman enemmän näyttäisi järkkyneen luottamus poliisiin. Norjan yleisradioyhtiön
NRK:n omaan kyselyyn vastanneista lähes 40 prosenttia katsoo luottavansa virkavaltaan vähemmän kuin ennen.
Norjalaismedia ryhtyi tehtailemaan kyselyitä, kun kritiikki Stoltenbergia kohtaan kiihtyi eilen.
Viranomaisten arvostelu alkoi maanantaina julkaistusta tutkimusraportista, jossa puidaan Norjan viime kesän joukkomurhia. Norjan luetuin VG ehti jo vaatia, että Stoltenbergin tulisi erota.
VG:n teettämästä kyselystä kuitenkin selviää, että yli puolet norjalaisista haluaa Stoltenbergin jatkavan pääministerinä kritiikistä huolimatta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Nuoret kuljettavat kiihdyttivät kilpaa Kehä I:llä
- Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta
- Unicef: Yli kolmasosa raiskatuista on lapsia
- Intialaiset sanoivat "nyt riittää"
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Homokulkuetta vastaan hyökättiin Georgiassa
- Portugali myönsi homopareille rajatun adoptio-oikeuden
- Raskaustestisammakko levittää tappavaa sientä USA:ssa
- Kreikan parlamentissa kaikui natsitervehdys






