Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Lakhdar Brahimista Syyrian rauhanvälittäjä
STT–REUTERSMekka. Algerialainen diplomaatti Lakhdar Brahimi on suostunut ottamaan Kofi Annanin paikan Syyrian rauhanvälittäjänä, YK tiedottaa. Nimettömänä pysytelleet YK-lähteet kertoivat uutistoimisto Reutersille asiasta jo torstaina.
Lähteiden mukaan hän tulee todennäköisesti työskentelemään hieman erilaisella mandaatilla kuin edeltäjänsä.
Annan jätti tehtävänsä YK:n ja Arabiliiton Syyria-lähettiläänä elokuun alussa. Hän sanoi, ettei voinut jatkaa tehtävässään, koska YK:n turvallisuusneuvosto ei erimielisyyksiensä takia voinut tukea hänen työtään tarpeeksi.
Brahimista ehdittiin jo ennakoida Annanin seuraajaa. 78-vuotias Brahimi on Algerian entinen ulkoministeri ja kokenut rauhanvälittäjä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Blogi: Keväinen ravintolapäivä Suokissa
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa






