Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Lehdet: Britit ja Saksa ujuttavat tietoja Syyrian oppositiolle

 |   |   | 
 
STT–AFP

Syyrian kapinalliset saavat Britannialta ja Saksalta tiedustelutietoja Syyrian hallinnon joukkojen liikkeistä, lehdet kertovat.

Brittiläisen Sunday Timesin mukaan Britannia välittää tietoja Kyproksen tukikohdastaan, mistä ne kulkeutuvat Turkin kautta Syyrian vapaalle armeijalle FSA:lle.

Britannia on tästä täysin tietoinen ja hyväksyy tietojen siirron, sanoi syyrilainen oppositiolähde lehdelle.

"Britit kertovat tietonsa turkkilaisille ja amerikkalaisille, ja me saamme ne turkkilaisilta."

Lähteen mukaan kapinalliset ovat onnistuneet iskemään monesti hallituksen joukkoja vastaan tietojen ansiosta. Britannian tiedustelutiedoista on ollut hyötyä erityisesti taistelussa Alepposta, Syyrian suurimmasta kaupungista.

"Saimme tietoja, että Aleppoon on saapumassa armeijan vahvistuksia. Iskimme joukkoja vastaan menestyksekkäästi Idlibissä ja Saraqibissä, lähde kertoi.

Saksalainen Bild am Sonntag puolestaan kertoo, että Saksan ulkomaantiedustelun BND:n agentteja on asemissa Syyrian rannikon edustalla.

Lehden mukaan agenteilla on teknologiaa, joilla he pystyvät seuraamaan joukkojen liikkeitä jopa satojen kilometrin päässä Syyrian sisämaassa. Saksalaiset kertovat tietonsa amerikkalaisille ja brittiläisille, jotka välittävät ne edelleen Syyrian kapinallisille, lehti kirjoittaa.

Saksan puolustusministeriö on vahvistanut, että Saksalla on alus alueella. Ministeriö ei halunnut kommentoida operaation luonnetta, mutta kiisti väitteet vakoilusta.

Bildin mukaan saksalaisvakoojat toimivat aktiivisesti myös Turkista käsin.

"Voimme olla ylpeitä siitä, että autamme merkittävällä tavalla Assadin hallinnon kaatamisessa", sanoi nimettömänä esiintynyt Saksan tiedustelupalvelun BND:n jäsen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013