Los Angelesin poliisi tyhjensi Occupy-liikkeen leirin

 |   |   | 
 
AP–HS
JASON REDMOND / Reuters
Poliisi tyhjensi occupy-leirin Los Angelesissa varhain keskiviikkoaamuna.
Poliisi tyhjensi occupy-leirin Los Angelesissa varhain keskiviikkoaamuna.

Los Angelesin poliisi tyhjensi Occupy-liikkeen mielenosoittajien leirin kaupungin keskustassa aamuyöstä keskiviikkona. Suuroperaation osallistui 1 400 poliisia.

Poliisi pidätti yli 200 mielenosoittajaa, jotka kieltäytyvät lähtemästä paikalta. Osa sinnittelijöistä löytyi puista.

Samaan aikaan Philadelphiassa Pennsylvanian osavaltiossa paikallisen poliisin operaatiossa pidätettiin 40 mielenosoittajaa alueelta, jonka kaupunki halusi tyhjentää rakennushanketta varten.

Kaikkiaan kymmenissä Yhdysvaltojen kaupungeissa on syksyn mittaan osoitettu mieltä pörssin ja pankkien valtaa vastaan. Iskulauseissa samaistuttiin niihin 99 prosenttiin väestöstä, joiden osuus kansantulosta on supistunut.

Liike alkoi New Yorkin pörssikeskuksesta iskulauseenaan ”Occupy Wall Street” (miehittäkää Wall Street). Syksyn edetessä ja viranomaisten kyllästyttyä mielenosoittajia alettiin häätää myös New Yorkin keskustasta.

Los Angelesin kaupungintalon vieressä Occupy-liikkeen leiri ehti telttailla kaksi kuukautta.

Kaupunki oli määrännyt mielenosoittajat lähtemään viimeistään maanantaina.

Mellakka-asuinen poliisijoukko tulvi alas Los Angelesin kaupungintalon portaita heti puolenyön jälkeen. Kukaan ei loukkaantunut. Kaupungin työntekijät eristivät tyhjennetyn alueen betoniesteillä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori