Jotkut vitsit naurattavat, jotkut eivät. Mutta onko sellaisia aihepiirejä, joista ei vain ole sopivaa vitsailla?
Lukašenka erotti kaksi kenraalia nallekarhuskandaalin takia
HS–APValko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan kanslian mukaan kaksi kenraalia on erotettu ruotsalaisen viestintätoimiston teettämän nallekarhutempauksen takia.
Keskiviikkona annetun tiedonannon mukaan Lukašenka erotti tiistaina maan ilmapuolustuksesta vastanneen päällikön sekä rajavartiolaitoksen johtajan. Lisäksi Lukašenka nuhteli useita maan turvallisuudesta vastaavia viranomaisia.
Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin pudotettiin heinäkuun alussa jopa 800 laskuvarjoin varustettua pehmolelua.
Nalleissa oli myös lappuja, joissa vaadittiin sananvapautta Valko-Venäjälle, jonka itsevaltaisena johtajana Lukašenka on toiminut jo vuodesta 1994 lähtien.
Kenraalit ja viranomaiset eivät ole ainoita, jotka ovat joutuneet pulaan sananvapautta julistavien nallekarhujen takia.
Viime viikolla paljastui, että valkovenäläistä opiskelijaa Anton Suryapinia uhkaa jopa seitsemän vuoden vankeus, koska hän julkaisi verkossa valokuvia nallekarhuista. Asiasta kertoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty.
Tempauksen takana oli ruotsalainen viestintätoimisto Studio Total. Sen mukaan yhtiön oma pienkone lähti Liettuan puolelta Pociunain lentokentältä kohti Minskiä. Koneen kerrottiin lentäneen niin matalalla, ettei se näkynyt Valko-Venäjän ilmavalvonnan tutkissa.
Nallet oli tarkoitus pudottaa presidentti Lukašenkan palatsin ylle, mutta ne päädyttiin kuitenkin pudottamaan Minskissä olevalle aukiolle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- Lenkkitossun hiilijalanjälki selvitettiin
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija






