Huutokilpailu on valmis, kun yhteisö kääntyy ymmärrettävästi puolustamaan omaa kulttuuriaan, jonka tarkoitus ei alunperinkään ollut paha.
Mars-mönkijän ensimmäinen kohde paljastui
STTYhdysvaltain avaruushallinto Nasa on paljastanut yksityiskohtia Mars-mönkijä Curiosityn ensimmäisestä tutkimusmatkasta.
Curiosityn ensimmäinen matka punaisella planeetalla suuntautuu noin puolen kilometrin päähän mönkijän laskeutumispaikasta. Tutkijoita kiinnostaa Glenelgiksi nimetty kohta, jossa kolme erilaista maaperää kohtaavat.
"Meillä oli monta vahvaa ehdokasta Curiosityn ensimmäiseksi kohteeksi. Tällaisesta ongelmasta avaruustutkijat unelmoivat, mutta meidän oli valittava yksi paikka, jossa poraamme ensimmäisen kivinäytteen", kertoi kalifornialaisen Caltech-yliopiston John Grotzinger.
Matkan Glenelgiin odotetaan vievän vähintään kolme viikkoa.
Curiosity laskeutui Marsiin 6. elokuuta. Mönkijän on määrä toimia ainakin kaksi vuotta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Pahimpia ruuhkia odotetaan iltapäiväksi – seuraa liikennettä HS:n ruuhkakartalta
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Currysinappi sopii bratwurstin kylkeen
- Pekka Lehdon pellolla kasvaa 180 perunalajiketta
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Kolumni: Suuremmat tuloerot, kiitos
- Sipoon ei tarvitse uusia kuntavaalejaan
- Nyt: Pimeän taksin kuljettajat juottavat asiakkaita ja tyhjentävät pankkitilejä
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Maailman kuvat: Kuumailmapallot sinitaivaalla
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Ay-pomon kalmon etsintä hyytyi USA:ssa
- Putin: Ydinaseiden vähentäminen ei onnistu helpolla
- Dolce ja Gabbana tuomittiin törkeästä veronkierrosta
- Brasilia lähettää erikoisjoukkoja torjumaan mielenosoituksia
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden ja turvallisuuden kulmakivenä
- Aseistaunut joukko iski YK:n tiloihin Mogadishussa – 15 kuoli
- Kolme kuoli lantasäiliöön Hollannissa
- Afgaanihallinto boikotoi neuvotteluja Talebanin kanssa
- HS seurasi John F. Kennedyn vierailua Berliinissä – katso sivut vuodelta 1963
- Koiranlihafestivaalin vastustus kasvaa Kiinassa
- Obama ja Merkel pitävät yhteisen infon – katso suora lähetys
- Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin



