Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Matkustajakone törmäsi maahan Venäjällä – ainakin 31 kuollut
HS–REUTERS–APMoskova. Ainakin 31 ihmistä kuoli matkustajakoneen törmättyä maahan epäonnistuneen pakkolaskun jälkeen Länsi-Siperiassa Venäjällä varhain maanantaiaamuna. Onnettomuus sattui vain joitakin minuutteja sen jälkeen kun kone oli lähtenyt matkaan Tjunemin kaupungista.
Hätätilaministeriön mukaan loukkaantuneita on 12. Heidät on toimitettu sairaalahoitoon. Koneessa oli 39 matkustajaa ja 4 miehistön jäsentä. Lentoyhtiö UTairin julkaiseman matkustajaluettelon mukaan koneessa ei ollut ulkomaalaisia. Kuolleiden joukossa ei ollut lapsia, kertoo uutistoimisto Ria Novosti.
Ria Novostin mukaan koneessa piti alun perin olla 40 matkustajaa, mutta yksi matkustajista myöhästyi lennolta.
Kone oli matkalla Tjumenista öljykaupunki Surgutiin. Lentoyhtiö UTairin mukaan koneen miehistö yritti pakkolaskua ennen maahantörmäystä noin kolmen kilometrin päässä Tjumenin Roshchinon-lentokentältä. Silminnäkijän mukaan koneen moottorit savusivat sen törmättyä lumiseen maahan noin 4.50 maanantaiaamuna Suomen aikaa.
Ria Novostin mukaan koneen kumpikin musta laatikko on löydetty. Onnettomuuden syystä ei ole tietoa. Terrorismia ei kuitenkaan epäillä.
Kyseessä oli ranskalais-italiainen potkuriturbiinikone ATR-72. Kyseinen konetyyppi on käytössä myös Suomessa.
Venäjällä on tapahtunut useita tuhoisia lento-onnettomuuksia viime vuosina. Pelkästään viime vuonna 15 venäläiskonetta syöksyi maahan aiheuttaen 120 ihmisen kuoleman, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Viime vuoden pahimmassa onnettomuudessa 43 liigajoukkue Lokomotiv Jaroslavlin pelaajaa kuoli, kun Jak-42-tyyppinen matkustajakone syöksyi maahan syyskuussa.
Asiantuntijoiden mukaan Venäjän lentoturmien syitä ei selitä pelkästään koneiden vanhuus. Henkilökunnan heikko koulutus, huonokuntoiset lentokentät, huono valvonta ja turvallisuuden laiminlyönti selittävät yhdessä lentoturmia.
Korjaus: Uutisessa kerrottiin alun perin maahansyöksystä. Myöhemmin kuitenkin ilmeni, että kyseessä oli epäonnistunut pakkolasku.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Bostonin pommi-iskusta kuulusteltu mies hyökkäsi FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Vanhassa kauppahallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Bostonin pommi-iskusta kuulusteltu mies hyökkäsi FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Vaarallisten pannukasvisten ostajat etsittiin S-etukortin tietojen avulla Video
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Nyt: Brittiläinen elektroduo La Roux tulee Ruisrockiin
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin pommi-iskusta kuulusteltu mies hyökkäsi FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tausta: Ongelmat kärjistyvät maahanmuuttajalähiöissä
- Fakta: Husby
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa





