Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Meksiko pidätti 16-vuotiaan epäiltynä 50 ihmisen palkkamurhasta
Helsingin SanomatMeksikon poliisi on pidättänyt 16-vuotiaan pojan, jota epäillään 50 ihmisen tappamisesta huumekartellin laskuun.
Pojalla oli pidätettäessä käsiase ja 30 annosta laboratoriohuumetta. Pidätys tehtiin Sinaloan osavaltiossa.
Poliisin mukaan poika, Francisco Miguel N. kuuluu rikollisjärjestö Los Mazatlecosiin. Se taas toimii yhteistyössä pahamaineisen Beltrán Leyva -veljesten rikosjärjestön kanssa.
Poikaa epäillään rikollisjärjestönsä palkkamurhaajaksi, joka on osallistunut useiden poliisien tappamiseen.
Espanjalaislehti El Paísin mukaan huumekartellit värväävät alaikäisiä tiedustelutehtäviin, huumeiden kuljettajiksi ja asekätkijöiksi. Tällaisia nuoria on meksikolaistutkijan mukaan ainakin 43 000.
Lapset joutuvat myös uhreiksi. Chihuahuan osavaltiossa viisi ihmistä, heistä kaksi teinipoikaa kuoli ja kahdeksanvuotias haavoittui torstaina, kun asemiehet hyökkäsivät pienkuorma-auton kimppuun, syyttäjä kertoi.
"Kultaiseksi kolmioksi" kutsutulla alueella tuotetaan ja kaupataan paljon huumeita.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Talous
Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
Luetuimmat juuri nyt
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Kauniainen myy sisäilmaongelmien riivaamaa huvilaa asunnoksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä yleistyvät
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Metrograffitin tekijä tuomittiin vahingonkorvauksiin
- Boströmillä yhä fanien luotto – tappioihin ei silti enää varaa
- Hätälasku sulki Lontoon päälentoaseman kiitotiet
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Sunnuntaina etelässä sataa Video
- Helsingin Rautatieasema sai vihreät keuhkot Video
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Lista kaikkien lukioiden tulosten muutoksista
- Vesistötarkkailija valvoo rehevöitymistä Video
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Kauniainen myy sisäilmaongelmien riivaamaa huvilaa asunnoksi
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- "Kulta-Currella" kovia lonkkakipuja: "Toimin särkylääkkeillä ja morfiinilla"
- Valtimon ja Säkylän ylioppilaat keskimäärin Suomen parhaita
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Hätälasku sulki Lontoon päälentoaseman kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista





