Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Mohammed Mursi Egyptin presidentiksi
STT–AFP–REUTERSKairo. Egyptin presidentiksi on valittu Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi, ilmoitti maan keskusvaalilautakunta sunnuntaina.
Mursi sai viime viikonloppuna pidetyn toisen äänestyskierroksen äänistä 51,7 prosenttia. Hänen vastaehdokkaanaan oli entinen pääministeri Ahmed Shafik.
Vaalien äänestysaktiivisuus jäi vajaaseen 52 prosenttiin. Vaaleissa oli yli 50 miljoonaa äänioikeutettua.
Vaalitulosten piti alun perin olla selvillä jo useita päiviä sitten.
Tulosten pelätään aiheuttavan levottomuuksia. Armeija on nostanut valmiuttaan ja vahvistanut joukkojaan eri puolilla Kairoa.
Tuhansia Muslimiveljeskunnan kannattajia on ollut Tahririn aukiolla odottelemassa tulosten julistamista. Kun tieto Mursin voitosta lopulta tuli, pääsi riemu joukossa valloilleen.
Mursin kannattajat syyttivät Shafikia vanhan vallan edustajaksi, koska hän oli syrjäytetyn presidentin Hosni Mubarakin viimeinen pääministeri.
Tahririn aukiolla leiriä pitäneet mielenosoittajat pelkäävät, että armeija ei aio luopua vallasta, vaikka on niin luvannut.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
Ulkomaat
Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
Talous
Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Tutkimus: Stressi tekee naisista vähemmän viehättäviä
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Blogi: Halutaanko katsomorasismiin puuttua vai ei?
- Petikaveri: Oletko peto sängyssä, Elastinen?
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan





