Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
Britannian myydyin iltapäivälehti The Sun upposi lauantaina historiansa syvimpään suohon, kun viisi lehden toimittajaa pidätettiin lahjustutkinnan yhteydessä.
Tutkinta liittyy Britannian lehtimaailmaa ravistelleeseen vyyhtiin, jossa toimittajien epäillään maksaneen lahjuksia poliiseille ja muille viranomaisille, brittiviestimet kertoivat lauantaina.
Viiden The Sunin toimittajan lisäksi lauantaina pidätettiin yksi poliisi, yksi puolustusministeriön ja yksi armeijan työntekijä, yleisradioyhtiö BBC kertoi.
The Sunin päätoimittaja Dominic Mohan kuvaili tilannetta hälyttäväksi, mutta vakuutti lehden selviävän.
”Olen yhtä järkyttynyt pidätyksistä kuin muutkin, mutta aion luotsata The Sunin näiden vaikeiden aikojen läpi. Keskitymme nyt maanantain lehden julkaisuun”, Mohan sanoi The Guardian -lehden mukaan.
The Sun kuuluu mediamoguli Rupert Murdochin johtamaan News Corporation -mediayhtiöön. Saman yhtiön alainen News of the World -lehti lakkautettiin viime kesänä salakuuntelu- ja lahjontaepäilyjen vuoksi.
Rupert Murdoch lentää Lontooseen pikapuoliin setvimään The Sunin sotkua, The Guardian kertoi. News Corporation ei suostunut kommentoimaan Murdochin matkasuunnitelmia, mutta Murdoch on vakuuttanut seisovansa lehden takana pidätyksistä huolimatta.
Brittilehdistön lahjontatutkinnan yhteydessä on pidätetty yhteensä parikymmentä ihmistä. Lehtiä epäillään myös puhelinten salakuuntelusta ja sähköpostien hakkeroinnista.
News Corporation maksoi tammikuussa suuret korvaukset henkilöille, jotka joutuivat sen lehtien urkinnan uhreiksi. Korvauksilla sovittiin yhtiötä vastaan nostettuja oikeusjuttuja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Politiikka
Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
Ulkomaat
EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Euroviisuvoitosta kisataan Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Euroviisuvoitosta kisataan Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisujen finaali käynnissä – osallistu kommentointiin
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta
- Unicef: Yli kolmasosa raiskatuista on lapsia






