Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mursi oli ensin varaehdokas

 |   | 
 

Kairo. Vielä pari kuukautta sitten Mohammed Mursi oli Muslimiveljeskunnan Vapaus ja oikeus -puolueen melko tuntematon puheenjohtaja.

Veljeskunnan keihäänkärjen piti presidentinvaaleissa olla liikemies Khairat Shater. Hänen ehdokkuutensa evättiin vanhan vankilatuomion vuoksi.

Niinpä Muslimiveljeskunta teki riskiliikkeen asettaessaan ehdokkaakseen harmaana pidetyn tekniikan professorin ja entisen kansanedustajan.

Ensimmäisellä kierroksella Mursi sai täpärästi eniten ääniä. Voitosta voi kiittää veljeskunnan järjestäytyneisyyttä ja mainetta Egyptissä, ei niinkään Mursin kampanjaa.

Kampanjassaan Mursi korosti ehdokkaista eniten islamin arvoja ja islamilaista sharialakia tulevan Egyptin perustana. Niinpä hän sai taakseen myös konservatiivisemmat salafistit.

Yhdysvalloissa väitöskirjansa tehnyt Mursi kannattaa vapaata markkinataloutta, mikä ei miellytä vasemmistolaisia.

Hän on sanonut, että Egyptin kristityllä vähemmistöllä tulee olla samat oikeudet kuin muslimeillakin. Monet kristityt kuitenkin epäilevät Mursin puheita.

Hän on sanonut kunnioittavansa Israelin ja Egyptin rauhansopimusta, vaikka "toinen osapuoli [Israel] on rikkonut sitä toistuvasti".

Arvostelijoiden mielestä Mursi ei olisi itsenäinen presidentti, vaan islamistijärjestön sätkynukke.

60-vuotiaalla Mursilla on kaksi poikaa, jotka ovat Yhdysvaltain kansalaisia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

20.5.2013