Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Myös Madonna kritisoi Pussy Riotin tuomiota
REUTERS–HSLaulajatähti Madonna on liittynyt Pussi Riotin punk-kolmikon tuomion kritisoijiin. "Protestoin Pussy Riotin tuomitsemista 40 sekunnin esityksen takia", Madonna kirjoitti julkilausumassaan.
Pussy Riotin kolme jäsentä tuomittiin perjantaina kahdeksi vuodeksi vankilaan. Madonna ilmaisi tukensa ryhmälle ensimmäisen kerran ennen tuomitsemista.
Konsertoidessaan Pietarissa elokuun alussa laulaja ilmaisi tukensa myös homoille. Konserttinsa aikana hän muun muassa jakoi yleisölle vaaleanpunaisia rannekkeita, joilla tuetaan homoseksuaalien oikeuksia.
Venäläiset homoja vastustavat kansalaisjärjestöt ovat haastaneet Madonnan maksamaan miljoonakorvaukset konsertin tapahtumien vuoksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Talous
Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta






