Leijapojan kirjoittaja Khaled Hosseini halusi uudistua ja teki vaikeimman kirjansa.
Myös syyttäjä tyytyi Breivikin tuomioon
HS–STTNorjassa joukkosurmaaja Anders Behring Breivik on tuomittu vähintään 21 vuodeksi vankeuteen. Oslon käräjäoikeus totesi Breivikin perjantaina syyntakeiseksi.
Tuomiosta päätti kaksi tuomaria ja kolme lautamiestä yksimielisesti. Sekä syyttäjä että puolustus tyyytyvät päätökseen eivätkä siis aio valittaa tuomiosta.
Breivik saattaa olla vankilassa koko elämänsä, sillä tuomiota voidaan jatkaa ensimmäisten 21 vankeusvuoden jälkeen viiden vuoden pätkissä.
Tuomio annettiin rikoslain terrorismia koskevan pykälän ja tappoa ja tapon yritystä koskevan pykälän nojalla. Oikeus pitää Breivikiä hyvin vaarallisena myös 21 vuoden kuluttua, kun tämä periaatteessa voisi vapautua 53-vuotiaana vankilasta.
"Breivik on osoittanut pitävänsä äärimmäistä väkivaltaa välttämättömänä. Hän on siksi vaarallinen. Tavallinen 21 vuoden tuomio ei riitä, sillä Breivik on osoittanut, että tulevaisuudessakin on riski väkivallasta", tuomari sanoi.
Tuomari alkoi aamupäivällä kello 11 lukea tuomiota, joka on 90-sivuinen. Lukeminen kesti tunteja. Paikalla oli satoja toimittajia ympäri maailmaa.
Tuomiotekstissä käytiin läpi samoja asioita kuin oikeudenkäynnin kuluessa: muun muassa Breivikin lapsuutta, hänen yhteyksiään lastensuojeluviranomaisiin ja hänen tietokonepeliharrastustaan. Käytäntö on tavanomainen Norjan oikeudenkäynneissä.
Käräjäoikeuden mukaan Breivik tappoi 77 ihmistä suunnitelmallisesti. Oikeuden mukaan surmat tehtiin erityisen julmalla tavalla. Tuomion perusteluissa todetaan, että Breivikin tarkoituksena oli tappaa kaikki Utøyan saarella olleet. Lisäksi hänen tavoitteenaan oli herättää pelkoa ja radikalisoida muslimien maahanmuuton vastustusta.
Asiantuntijat ovat olleet erimielisiä Breivikin syyntakeisuudesta.Tuomarit käyttivät paljon aikaa perusteluilleen sille, että kyseessä oli poliittinen rikos, eikä Breivik ollut psykoottinen, vaikka hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Oikeus katsoi myös, ettei se, että Breivik kokee olevansa sodassa, ole merkki psykoosista.
Breivik hymyili saapuessaan saliin. Hän näytti rauhalliselta, ja erityisen helpottuneelta kuullessaan, että häntä ei tuomittu syyntakeettomana. Tuomari Wenche Elisabeth Arntzen lukiessa perusteluja Breivik teki muistiinpanoja. Käsirautojen poistamisen jälkeen hän teki tutuksi tulleen äärioikeistolaisen tervehdyksen käsi nyrkissä.
Breivikin asianajaja Ivar Grönin mukaan Breivik on kertonut olevansa tyytyväinen tuomioonsa eikä aio valittaa siitä. Istunnon lopussa Breivik sanoi kuitenkin lyhyessä puheenvuorossaan, ettei tuomio ole laillinen.
Tuomio tarkoittaa, että Breivik sijoitetaan muista eristettynä Ilan vankilan selliin. Breivik on istunut Ilassa siitä lähtien kun hänet pidätettiin 22. heinäkuuta viime vuoden joukkomurhan jälkeen.
HS:n Skandinavian-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen raportoi suoraan oikeussalista. Istunto loppui puoli seitsemän aikaan perjantai-iltana.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Ulkomaat
Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Detroit järjestee isoa paukkua NHL:ssä – Rask manasi lahjamaaleja
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Matinkylässä mokannut räjäytysfirma sai kovat syytteet
- Blogi: Häähulluus vaanii kolmekymppistä
- Detroit järjestee isoa paukkua NHL:ssä – Rask manasi lahjamaaleja
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista
- IMF:n Lagarden rikosepäilyt oikeuden syynissä
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa





