Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Myanmarista ristiriitaista tietoa vapautettujen poliittisten vankien määrästä
STT–REUTERSRangoon. Myanmarissa eli entisessä Burmassa on vapautettu satoja poliittisia vankeja yleisen armahduksen yhteydessä. Pääoppositiopuolueen mukaan on mahdollista, että kaikki poliittiset vangit on nyt vapautettu.
Poliittisten vankien määrästä on kuitenkin annettu varsin ristiriitaista tietoa. Vapautettuja vankeja oli kaikkiaan 514. Valtiollisen television mukaan kaikki vapautetut olisivat poliittisia vankeja.
Opposition mukaan vapautettujen joukossa oli 424 poliittista vankia. Puolue oli toiveikas, että kaikki maan poliittiset vangit olisivat päässeet armahduksessa vapaaksi.
Demokratialiike 88 puolestaan sanoi, että vapautettujen joukossa olisi ollut vain 15 poliittista vankia.
Armahdus tehtiin vain viikko ennen presidentti Thein Seinin vierailua Yhdysvaltoihin.
Yhdysvallat vaatii kaikkien toisinajattelijoiden vapauttamista ennen kuin taloussuhteita kehitetään edelleen. Aiemmin tänä vuonna osa talouspakotteista purettiin Myanmarin lähdettyä poliittisten uudistusten tielle.
Presidentti Thein Sein pääsee esiintymään YK:n yleiskokouksessa ensi kertaa maansa edustajana. Hänen odotetaan esittelevän hallituksen tekemiä uudistuksia ja houkuttelevan maahan paljon kaivattuja ulkomaisia sijoituksia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
Ulkomaat
Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
Talous
Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
Urheilu
BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Blogi: Halutaanko katsomorasismiin puuttua vai ei?
- Petikaveri: Oletko peto sängyssä, Elastinen?
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan





