Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
NBC: Syyrian kapinallisille toimitettu kannettavia ilmatorjuntaohjuksia
REUTERS–HSWASHINGTON. Presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastustavat Syyrian kapinalliset ovat saaneet käyttöönsä kymmeniä kannettavia ilmatorjuntaohjuksia, amerikkalainen NBC News -kanava kertoi tiistaina.
Mikään läntinen taho ei ole kiistänyt tietoa, että ohjuksia olisi toimitettu kapinallisille, kertoo uutistoimisto Reuters.
NBC:n mukaan kapinallisten Vapaan Syyrian armeijalle olisi Turkin kautta toimitettu ainakin noin 20 olalta laukaistavaa ohjusta, joita sotilaskielellä kutsutaan lyhenteellä Manpad.
Samaan aikaan Syyrian armeija on jatkanut hyökkäystään kapinallisten asemiin Aleppossa. Pommituksissa on käytetty myös taisteluhelikoptereita ja lentokoneita.
Aleppon taistelua pidetään Syyrian asevoimien ja kapinallisjoukkojen ratkaisevana voimainmittelönä. Aseiden puolesta kapinalliset ovat olleet pahasti alakynnessä.
Aseiden alkuperää ei tiedetä, ei myöskään niiden tarkkaa tyyppiä NBC:n mukaan.
Rajanaapuri Turkki on vaatinut al-Assadia väistymään Syyrian johdosta, mikä ei merkitse, että aseet olisivat peräisin Turkilta.
Kapinallisia tukevat Saudi-Arabia ja Qatar ovat jo viikkojen ajan vaatineet muun muassa Manpad-järjestelmien toimittamista kapinallisille.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallitus suhtautuu julkisuudessa kielteisesti ulkopuolisten asetoimiin Syyriassa.
Yhdysvallat on varoittanut, että Syyrian sisällissota voisi laajeta hallitsemattomaksi asetoimitusten myötä.
Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta on viime päivät kierrellyt Lähi-idässä neuvottelemassa Syyrian ja myös sen tukijan Iranin tilanteesta. Keskiviikkona Panetta neuvottelee Israelin hallituksen kanssa.
Yhdysvallat itse ei tiettävästi toimita kapinallisille aseita, mutta sen tiedetään antavan heidän tukijoilleen tiedustelutietoa. Yhdysvaltain tiedustelu kattaa elintärkeän Lähi-idän öljyvyöhykkeen tapahtumat äärimmäisen tarkasti.
Libyan arabikumouksen jälkeen diktaattori Muammar Gaddafin joukoilta jäi iso asearsenaali.
Tiedusteluarvioiden mukaan jopa 10 000–15 000 olalta laukaistavaa ilmatorjuntaohjusta katosi tuolloin varastoista.
Manpad voi kääntää sodan kulun. Niin kävi aikoinaan Afganistanissa Neuvostoliiton miehitysvuosina (1979–1989.
Islamistit ja muut kapinalliset saivat Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n avulla ja Saudi-Arabian rahoittamana olalta laukaistavia Stinger-ohjuksia. Niillä pudotettiin satamäärin Neuvostoliiton sotilashelikoptereita ja hävittäjiä.
Myös Syyriassa kapinallisia vastassa ovat venäläisvalmisteiset sotilashelikopterit.
Neuvostoliiton vetäydyttyä Afganistanista lopullisesti Stingereistä tuli amerikkalaisille ongelma. Aiemmat islamistiliittolaiset käänsivätkin aseensa länsivaltoja vastaan.
Samaa mahdollisuutta pelätään Syyrian tilanteessa. Maassa on tänä vuonna alettu tehdä aiemmin harvinaisia al-Qaida-tyyppisiä itsemurhaiskuja.
Samaan aikaan Irakin puolella al-Qaidan aatetoverit ovat lisänneet terrori-iskujaan etenkin Anbarin maakunnassa. Se rajoittuu Syyriaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Blogi: Keväinen ravintolapäivä Suokissa
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa






