Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Neitsyt Marian hahmo puunrungossa sekoitti kaupungin New Jerseyssä
Helsingin SanomatNeitsyn Marian hahmon "ilmestyminen" puunrunkoon on aiheuttanut yleisöryntäyksen West New Yorkin kaupungissa New Jerseyssä. Vilkkaalla Bergenlinen aukiolla kasvavasta puusta on muodostunut suosittu pyhiinvaelluskohde sen jälkeen, kun paikallinen mies huomasi hahmon työmatkallaan heinäkuun alussa. Asiasta kertoo The New York Times verkkosivuillaan.
Katoliset, jotka näkevät oksankohtaan muodostuneen kuvan muistuttavan Guadalupen neitsyt -pyhimystä, ovat ympäröineet puun kynttilöin ja kukkasin. Guadalupen neitsyt on latinalaisamerikkalaisille katolisille tärkeä pyhimyshahmo, jonka uskotaan ilmestyneen atsteekki-intiaanille Meksikossa 1530-luvulla.
Paikallinen Maria Julieta Baez, 35, on viettänyt puun luona lähes kaiken vapaa-aikansa viimeiset kaksi viikkoa. "Siitä, miten viitta on hänen yllään, voi nähdä, että se on Guadalupen neitsyt", hän sanoi The New York Timesille sunnuntaina.
Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita hahmon pyhyydestä. Muiden uskontokuntien edustajat ovat syyttäneet puun juurella parveilevia epäjumalan palvomisesta.
Puusta on muodostunut rahareikä 50 000 asukkaan kaupungille, kun poliisit joutuvat suojelemaan sitä vandalismilta, puuttumaan nujakointiin ja ohjaamaan liikennettä. Kaupungin pormestari Felix Roque sanoo, että kaupungilta kuluu poliisipartiointiin tuhat dollaria ylimääräistä joka päivä.
"Tämä on yhdistänyt kaikki latinalaisamerikkalaiset yhteisöt. Minun on annettava heidän ilmaista uskoaan."
Roque on ehdottanut, että puu siirrettäisiin läheiseen puistoon. Ehdotusta vastustavaan adressiin on kuitenkin kerätty jo 5 000 nimeä.
Heidän uskoaan ei hetkauta edes se, että Newarkin arkkihiippakunnan papit ovat tutkineet puun ja todenneet, että kyse on aivan tavallisesta oksankohdasta.
"Toivomme kuitenkin, että se herättää ihmiset tutkimaan itseään ja löytämään syvemmän ymmärryksen uskolleen", hiippakunnan tiedottaja James Goodness sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Lasse Miettinen vihreiden puoluesihteeriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi






