Nigeriassa tapettiin taas kristittyjä

 |   | 
 
STT–AFP–REUTERS

Kano. Toistakymmentä ihmistä on saanut surmansa Pohjois-Nigerian joukkosurmissa, kertoivat silminnäkijät ja avustusjärjestöt perjantaina. Kaikki kuolleet olivat kristittyjä.

Silminnäkijöiden mukaan aseistetut hyökkääjät ampuivat ensin torstaina viisi ihmistä Mubin kaupungissa. Perjantaina hyökkääjät iskivät uudelleen edellisenä päivänä tappamiensa ihmisten muistotilaisuuteen ja surmasivat useita.

Surmien takana uskotaan olevan ääri-islamilainen Boko Haram -järjestö.

Nigerian presidentti Goodluck Jonathan julisti vuodenvaihteessa hätätilan neljään osavaltioon, joissa Boko Haramia on syytetty väkivaltaisuuksista, mutta veriteot ovat jatkuneet.

Nigerian on pelätty ajautuvan laajamittaiseen uskonnollisten ryhmittymien väliseen sotaan. Maa on jakautunut muslimien hallitsemaan pohjoiseen ja kristittyjen asuttamaan etelään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori