Obama lauloi bluesia B.B. Kingin ja Mick Jaggerin kanssa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
CHRIS KLEPONIS / Reuters
Ennen Valkoisen talon bluesjameja presidentti Barack Obama piti puheen.
Ennen Valkoisen talon bluesjameja presidentti Barack Obama piti puheen.

Valkoisessa talossa järjestettiin tiistaina bluesjamit. Barack Obaman lisäksi mikrofoniin tarttuivat muun muassa B.B.King ja Mick Jagger.

Obaman vaihtoehtoinen ura laulajana alkoi jo muutama viikko sitten kampanjavarojen keräysjuhlassa, joka pidettiin New Yorkin Harlemin kuuluisassa Apollo-teatterissa. Silloin presidentin viesti oli "Pysytään yhdessä" (Let´s Stay Together).

Tiistain konsertissa presidentti sai mikrofonin itseltään Mick Jaggerilta, Rolling Stones -yhtyeen solistilta.

Välillä ääneen pääsi B.B. King, The Los Angeles Times kertoo.

Videoklipin perusteella muusikoiden joukossa oli muitakin kuin vaari-ikäisiä.

Blues Brothers -elokuvasta tuttu Sweet Home Chicago -kappaleen loppu sujui chicagolaiselta Obamalta letkeästi.

Konsertilla Valkoinen talo halusi juhlia Yhdysvaltain Mustan historian kuukautta.

Valkoisen talon konsertti nauhoitettiin riippumattoman PBS-kanavan sarjan osaksi. Aiemmin Valkoisessa talossa on esitelty mustaa Motown-musiikkia, Broadwayn klassikoita, jazzia, klassista musiikkia ja latinalaisamerikkalaista musiikkia.

"Kukaan ei selviä elämästä ilman sekä iloa että tuskaa, voittoja ja surua. Blues kattaa sen kaiken, joskus yhdellä lyriikalla tai yhdellä nuotilla", Obama selitti.

Blues tarkoittaa amerikanenglannissa alakuloa. Kampanjarahan puolesta Obamalla ei vielä ole syytä alakuloon, sillä hänelle on kerätty kampanjarahaa jo liki 23 miljoonaa euroa vastaava summa.

Silti tammikuussa erityinen poliittinen toimintakomitea sai kasaan vain 44 000 euroa vastaavan summan, kun republikaanien ehdokkaiksi pyrkivillä menee hienosti. Ehdokaskisaa johtavalla Mitt Romneylla oli tammikuun lopulla koossa jo liki 27 miljoonaa euroa, uutistoimisto Reuters kertoi.

Video Valkoisen talon jameista Los Angeles Timesin sivuilla

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori