Obama perääntyi ehkäisykiistassa

 |   | 
 
JIM WATSON / AFP
Barack Obama puhui Valkoisessa talossa perjantaina.
Barack Obama puhui Valkoisessa talossa perjantaina.

Washington. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama perääntyi perjantaina ehkäisyä koskevassa kiistassa, joka toi hänen niskaansa konservatiivien ja katolisen kirkon vihat.

Obama kertoi, että uskonnollisten järjestöjen ei sittenkään tarvitse tarjota työntekijöilleen ehkäisyä osana näiden sairausvakuutusta.

Ilmainen ehkäisy on osa Yhdysvaltojen vuoden 2010 terveydenhuollon uudistusta, joka on Obaman suurimpia ja kiistellyimpiä saavutuksia.

Kiista syntyi Obaman tammikuussa tekemästä päätöksestä, jonka mukaan myös uskonnollisten työnantajien on liitettävä ilmainen ehkäisy työntekijöidensä sairausvakuutuksiin. Alun perin uskonnollisille työnantajille, kuten kirkkojen alaisille sairaaloille ja järjestöille, myönnettiin poikkeusoikeus säännöstä.

Katolisen kirkon piispat nousivat uutta linjausta vastaan, ja republikaanit syyttivät Obamaa uskonnollisten vakaumusten vähättelemisestä.

Perjantaina Obama ilmoitti kompromissista, jossa uskonnollisten järjestöjen työntekijät saavat ilmaisen ehkäisyn suoraan vakuutusyhtiöiltä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori