Poliisi hajotti Vallataan Wall Street -leirin Sydneyssä

 |   | 
 
STT–REUTERS

Sydney. Poliisi iski aamunkoitteessa ja hajotti liike-elämän keskellä sijaitsevalle aukiolle nousseen leirin Sydneyssä. Kymmeniä pidätettiin noin sadan poliisin voimin. Vastaavia pidätyksiä on tehty myös muissa Australian kaupungeissa.

Mielenosoittajat ovat pysytelleet Martin Place -aukiolla viikon ajan vastustamassa suuryhtiöiden edustajien ahneutta sekä taloudellista epätasa-arvoa.

Osaa protestoijista odottaa syyte muun muassa poliisin solvaamisesta. Poliisin mukaan mielenosoittajia oli kehotettu poistumaan jo viikkoa aikaisemmin.

New Yorkista lähtöisin oleva Vallataan Wall Street -liike on levinnyt ympäri maailmaa, mutta yksittäiset mielenosoitukset ovat jääneet verrattain pieniksi.

Australia on pärjännyt muita kehittyneitä maita paremmin nykyisessä taloustilanteessa. Työttömyys on tällä hetkellä vähäistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori