Tukasta tuli kuin venäläinen karvalakki, mutta nainen valitti vain ystävälleen – ei kampaajalle. Vaikka itkettäisi, kampaajalla pokka pitää.
Poliisi ja säästöjen vastustajat kahinoivat Madridissa
STT–AFPMadrid. Espanjan poliisi turvautui perjantain vastaisena yönä kumiluoteihin taltuttaakseen mielenosoittajia Madridissa.
Poliisi turvautui voimakeinoihin sen jälkeen kun mielenosoittajat heittelivät poliiseja pulloilla ja sytyttivät pahvilaatikoita tuleen Puerta del Solin aukiolla.
Espanjassa järjestettiin torstaina 80 mielenosoitusta valtion säästösuunnitelmia vastaan. Mielenosoitukset olivat suurimmat sitten viime viikolla julkistetun leikkauspaketin. Espanjan hallitus aikoo karsia menoja 65 miljardia euroa.
Hallitus leikkaa muun muassa julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja. Valtion työntekijät menettävät muun muassa joulubonuksensa. Se tarkoittaa noin seitsemän prosentin vähennystä vuotuiseen palkkaan.
"Meillä ei ole muuta keinoa kuin lähteä kaduille. Olemme menettäneet 10–15 prosenttia palkastamme neljässä vuodessa", sanoi oikeuslaitoksen työntekijä Sara Alvera, 51.
Arvostelijoiden mielestä palkansaajat joutuvat talouskriisin maksumiehiksi samaan aikaan kun pankit ja rikkaat saavat jatkaa entiseen tapaan. "Rahasta ei ole pulaa -- varkaita on liian monta", julisti yhden mielenosoittajan iskulause.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
Talous
Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
Luetuimmat juuri nyt
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Kolumni: Kampaajaa pelkäävät kaikki
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Siivouspäivän kojut värittivät katukuvan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kolumni: Perustaidot unohtuvat, kun asiantuntijoiden valta kasvaa
- Dortmund-luotsi onnitteli mutta jatkoi Bayernin piikittelyä
- Vihreät ryhtyy selvittämään kahden puheenjohtajan mallia
- Neymar siirtyy Barcelonaan
- Öinen pomppija tärveli autoja Helsingin Kannelmäessä
- Ministeriö: Puuttuvat Kreikka-asiakirjat identtisiä julkaistujen kanssa
- Kolumni: Kampaajaa pelkäävät kaikki
- Siivouspäivän kojut värittivät katukuvan
- San Antonio nuiji Memphisin taas NBA:ssa
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Maolaiskapinallisten isku surmasi yli 20 Intiassa
- Tuukka Rask torjui Bostonin jatkoon NHL:n pudotuspeleissä
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Lapsi juoksi auton alle Joensuussa
- Syyrialaisten valtavalta pakolaisleiriltä halutaan takaisin sodan keskelle
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Kolumni: Kankea kaupunkisuunnittelu hassaa verorahoja
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Maolaiskapinallisten isku surmasi yli 20 Intiassa
- Syyrialaisten valtavalta pakolaisleiriltä halutaan takaisin sodan keskelle
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Tukholman mellakat rauhoittumassa – autoja poltettiin yhä
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Maailman kuvat: Nuoralla-ajoa
- Maailman kuvat: Aktivistin pahoinpitely
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa






