Putin jakaa mielipiteitä Venäjän vaaleissa

 |   |   | 
 
STT–AFP
DENIS SINYAKOV / Reuters
Poliisi pidätti vasemmisto-oppositiota kannattavan miehen Moskovan keskustassa sunnuntaina. Mielenosoittajan mukaan vaalit ovat laittomat.

Moskova. Venäjällä äänestetään tänään parlamentin alahuoneen, duuman, vaaleissa. Ensimmäiset vaalihuoneistot avautuivat Venäjän itäisimmissä osissa jo eilen illalla Suomen aikaa.

Ensimmäisenä äänestämään päästiin muun muassa Kamtšatkan niemimaalla ja Sahalinin saarella sekä Jakutiassa. Viimeisenä äänestetään Itämeren rannalla Kaliningradin alueella, missä äänestys päättyy sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

Mielipidekyselyjen mukaan parlamenttiin ei nouse uusia puolueita siellä entuudestaan jo olevien lisäksi.

Suurimman äänisaaliin kerää varmuudella valtapuolue Yhtenäinen Venäjä. Sen ennustetaan kuitenkin menettävän kansanedustajan paikkoja.

Kannatustaan ovat sen sijaan kasvattaneet muun muassa kommunistit.

Vaaleissa mitataan myös pääministeri Vladimir Putinin suosio ennen hänen asettumistaan presidenttiehdokkaaksi kevään vaaleissa.

Suhtautuminen Putiniin ja hänen johtamaansa Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen jakoi äänestäjien mielipiteitä vaalipäivänä.

"Minä kannatan Yhtenäistä Venäjää. Minä pidän Putinista. Hän on vahva johtaja, jollaista maamme tarvitsee", sanoi 33-vuotias tullivirkailija Nikolai Vladivostokin satamakaupungissa.

"Nyt tarvitaan muutosta, joten äänestän liberaalidemokraatteja", sanoi 24-vuotias Jekaterina Makarova Jekaterinburgissa viitaten Vladimir Žirinovskin johtamaan kansallismieliseen puolueeseen.

Vaaleihin valmistautumista varjostivat riippumattoman vaalitarkkailujärjestö Golosin syytökset ajojahdista.

Järjestö on pyrkinyt tuomaan esiin kansalaisten valituksia vaaleihin liittyvistä epäkohdista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta