Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Putinia vastustanut kansanedustaja erotettiin parlamentista

 |   | 
 
STT–REUTERS–AFP

Moskova. Presidentti Vladimir Putinin keskeinen vastustaja Gennadi Gudkov erotettiin perjantaina kansanedustajan tehtävästä. Venäjän parlamentin alahuone eli duuma päätti asiasta äänin 291–150.

Gudkovia on syytetty laittomista liiketoimista, mutta kriitikot epäilevät erottamisen perimmäiseksi syyksi Putinin halun hiljentää vastustajansa. Venäjällä kansanedustajat eivät saa osallistua liiketoimiin luottamustoimensa ohella.

Oikeudenmukainen Venäjä -puoluetta edustanut Gudkov itse kiisti erottamiseen liittyvät syytökset. Hän suunnittelee asian viemistä korkeimman oikeuden käsittelyyn.

2Aion jatkaa taistelua. En jätä maata ja piiloudu kuin jänis. Maa on ottanut askeleen kohti sisällissotaa", Gudkov sanoi toimittajille erottamispäätöksen jälkeen.

Gudkov on ollut yksi avainhahmoista Putinin vastaisissa mielenosoituksissa Venäjällä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013