Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Putinille irvaillut Pussy Riot pysyy telkien takana

 |   | 
 
STT–AFP
NATALIA KOLESNIKOVA / AFP
Pussy Riot -ryhmän jäsenet Jekaterina Samutsevitš (vas.), Nadežda Tolokonnikova ja Maria Aljohina kaltereiden takana oikeuskäsittelynsä aikana Moskovassa perjantaina.
Pussy Riot -ryhmän jäsenet Jekaterina Samutsevitš (vas.), Nadežda Tolokonnikova ja Maria Aljohina kaltereiden takana oikeuskäsittelynsä aikana Moskovassa perjantaina.

Moskova. Venäläinen oikeusistuin on jatkanut Pussy Riot -punkkariryhmän jäsenten pidätystä ensi vuoteen.

Oikeus määräsi perjantaina, että kolme ryhmän jäsentä pidetään tutkintavankeudessa tammikuun 12. päivään asti.

Tuolloin he ovat olleet pidätettynä liki vuoden. Punkkariryhmään kuuluva naiskolmikko otettiin kiinni maaliskuussa, kun he olivat esittäneet Vladimir Putinin vastaisen "punkrukouksen" Kristus Vapahtajan kirkossa Moskovassa.

Syyttäjä oli pyytänyt naisten vangitsemisen jatkamista.

Viranomaiset epäilevät kolmikkoa järjestäytyneestä huliganismista, josta voidaan tuomita jopa seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Venäjän ortodoksinen kirkko on vaatinut naisille ankaria rangaistuksia.

Venäjän kulttuuriväki ja oppositio ovat vedonneet punkkareiden vapauttamiseksi. Naisten asianajaja on vienyt tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013