Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
"Raiskauksesta ei tule raskaaksi" – poliitikon puheista skandaali USA:ssa
Helsingin SanomatRepublikaanipuolueen kansanedustaja Todd Akin on herättänyt Yhdysvalloissa kohua raiskauslausunnoillaan, kertoo The Telegraph -lehti.
Akin on kiihkeä aborttien vastustaja. Hänen mukaansa naiset eivät saisi tehdä aborttia edes raiskauksen tai insestin takia.
Akin perusteli tiukkaa kantaansa paikallisen televisiokanavan haastattelussa kertomalla, että "lääkärien mukaan" raiskauksen takia syntyvät raskaudet ovat erittäin harvinaisia.
Naisen ruumis nimittäin hylkii Akinin mukaan luonnollisesti raiskauksen kautta syntyviä raskauksia.
"Mutta jos oletetaan, ettei se kuitenkaan toimi, rangaistus kuuluu raiskaajalle, ei lapselle", Akin kertoi.
Akinin kommenttien pelätään vaikuttavan hänen mahdollisuuksiinsa loppuvuonna järjestettävissä Yhdysvaltain senaatin vaaleissa. Hänen tärkein kilpakumppaninsa, demokraattien Claire McCaskill, kertoi olevansa järkyttynyt Akinin lausunnoista.
Vastalausemyrskyn jälkeen Akin korjasi lausuntojaan ja kertoi kyseessä olleen vain huonosti ajoitettu lipsahdus.
"Kommenttini ei kuvasta sitä syvää empatiaa, jota tunnen kaikkia niitä tuhansia naisia kohtaan, joita raiskataan ja hyväksikäytetään joka vuosi", Akin kertoi lähettämässään lausunnossa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla






