Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Rantavahti sai potkut autettuaan hukkuvaa Floridassa
Helsingin SanomatFloridalaisella uimarannalla töissä ollut rantavahti on saanut potkut, koska hän riensi auttamaan hukkuvaa miestä oman valvonta-alueensa ulkopuolelle. Rannan valvonnasta vastaava yritys perusteli potkuja sääntöjen rikkomisella ja muiden uimareiden turvallisuuden vaarantamisella, kertoo CBS-televisiokanava.
"Kyse on vastuusta, ettemme voi jättää valvottua aluetta. Hän tiesi yrityksen säännöt ja teki, minkä näki parhaaksi", sanoi yrityksen työnjohtaja Susan Ellis.
Hengenpelastaja Tomas Lopezin, 21, erottaminen on aiheuttanut rajua arvostelua: Protestina potkuille kaksi muuta hengenpelastajaa on irtisanoutunut.
Lopez juoksi valvonta-alueensa ulkopuolelle Hallandale Beachilla maanantaina, kun yksi uimareista pyysi häntä auttamaan vedessä hukkuvaa miestä. Lopez riensi apuun alueelle, jossa uimareita varoitettiin kylteillä, että uiminen tapahtuu omalla vastuulla. Kun Lopez pääsi paikalle, muut rannalla olijat olivat jo ehtineet vetää miehen vedestä.
Lopez ja rannalla ollut sairaanhoitaja auttoivat keuhkoihinsa vettä saanutta miestä ennen ensihoitajien saapumista paikalle.
Rannan valvonnasta vastaava yritys Jeff Ellis and Associates antoi Lopezille potkut sääntöjen rikkomisesta siitäkin huolimatta, että muut hengenpelastajat valvoivat rantaa Lopezin jätettyä alueensa.
"Mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Antaa miehen hukkua?" kysyi hengenpelastaja Szilard Janko, toinen Lopezin tueksi irtisanoutuneista.
Lopezin auttama mies oli vielä tiistaina tehohoidossa sairaalassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella
- Pohjois-Korean uskotaan jatkavan ohjuskokeitaan
- Punavuoren ullakkopalossa asuinrakennus tuhoutui käyttökelvottomaan kuntoon Video
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Valtionjohto on käyttänyt yksityislentoihin miljoonia euroja Video
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Mikko Alanteen suurelokuvaan Antonio Banderas ja Martin Sheen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Pohjois-Korean uskotaan jatkavan ohjuskokeitaan
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien





