Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Republikaanit vetivät tukensa kohuedustajalta USA:ssa

 |   | 
 
STT–REUTERS

Washington. Yhdysvaltain republikaanisen puolueen kongressiedustajan raiskausmöläytys on maksamassa hänelle paikan senaatissa. Puolueen arvovaltaiset edustajat vaativat Todd Akinia tiukin sanoin luopumaan senaattorin paikan tavoittelusta, ja puolue on katkaissut tuen hänen vaalikampanjaltaan.

Missouria edustava Akin tokaisi viikonvaihteessa tv-haastattelussa, ettei raiskauksesta yleensä tulla raskaaksi. Näin lailliset abortit olisivat abortteja vastustavan Akinin mielestä täysin turhia.

Akin on jo aiemmin pyytänyt anteeksi lausuntoaan, mutta ilmoittanut, ettei hän aio vetäytyä senaattorikilvasta.

Republikaaninen puolue tavoittelee myöhemmin tänä syksynä pidettävissä vaaleissa enemmistöä senaattiin. Akinin möläytyksen uskotaan vaikeuttavan puolueen onnistumista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

21.5.2013