Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Ruotsalainen mainostoimisto väittää pudottaneensa satoja pehmonalleja diktaattori Lukašenkalle
Helsingin SanomatRuotsalainen mainostoimisto väittää pudottaneensa pienlentokoneesta 800 pehmonallea Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin vastustaakseen Valko-Venäjän presidenttiä Aljaksandr Lukašenkaa. Asiasta kertovat ruotsalaislehti Aftonbladet sekä Ruotsista uutisia englanniksi välittävä The Local verkkosivuillaan.
Tempun takana on mainostoimisto Studio Total. Sen mukaan tarkoituksena on tukea maan oppositiota ja vastustaa diktatuuria. Pehmonallet oli varustettu pienillä laskuvarjoilla, ja niihin oli kiinnitetty sananvapautta vaativia viestejä.
Koneen kerrotaan lähteneen varhain aamulla Pociunain kaupungista Liettuasta kohti Minskiä ja palanneet myöhemmin takaisin. Mainostoimiston mukaan koneen oli tarkoitus lentää niin matalalla, ettei se näy Valko-Venäjän tutkissa. Lentoa oli valmisteltu mainostoimiston mukaan lähes vuosi.
Nallejen pudotukselle ei ole saatu vahvistusta. The Local huomauttaa, että kyseinen mainostoimisto on tullut tunnetuksi myös valheellisista julkisuustempuista. Valkovenäläisen Tut.by -uutissivuston mukaan maan puolustusministeriöllä ei ole tietoa tapahtuneesta, mutta se tutkii asiaa. Liettualaiselta Pociunain lentokentältä kerrotaan Aftonbladetille, että ruotsalaiskone on vieraillut ainakin heidän lentokentällään.
Koneen lentäjä kertoi puhelimitse Aftonbladetille palattuaan Liettuaan, että tempaus olisi onnistunut, vaikka nalleja ei pudotettukaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Lukašenkan palatsialueelle vaan pienelle aukiolle. Lentäjän mukaan ukonilma ja kova tuuli vaikeuttivat lentämistä.
"Lensimme tuskin sadan metrin korkeudessa pienen aukion yllä. – – Ihmiset ja poliisit vain huusivat ja vilkuttivat meille", nimettömänä esiintynyt lentäjä sanoi.
The Localissa lentäjä myönsi, että Valko-Venäjä olisi voinut pakottaa tai jopa ampua heidän koneensa alas.
Studio Totalin niin ikään nimettömänä haastateltu edustaja sanoi Aftonbladetille, että tempauksen tarkoituksena on tukea valkovenäläisiä, jotka ovat vangittuina koska he vaativat ilmaisunvapautta. Hänen mukaansa kyse on diktatuuria vastaan taistelemista huumorin keinoin. Hän sanoo, että pahinta, mitä diktaattorille voi tapahtua, on joutua naurunalaiseksi.
"En usko, että diplomatia toimii diktatuurien kanssa. Mielestäni huumori on aseena yllättävän voimakas."
Mainostoimisto Studio Total on aiemmin suunnitellut muun muassa ruotsalaispoliitikko Gudrun Schymanin rahanpolttotempauksen. Schyman poltti 100 000 kruunua satasen seteleinä pallogrillissä saadakseen huomiota miesten ja naisten palkkaeroille.
Viime vuonna samasta toimistosta lähti liikkeellee uutinen, jonka mukaan Itävaltaan olisi perustettu kansainvälinen seksiopisto. Koulun opettajana kerrottiin toimivan ruotsalaisen taitelijan. Uutinen osoittautui lopulta huijaukseksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymyksen merkit huolestuttavat kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista
- IMF:n Lagarden rikosepäilyt oikeuden syynissä
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle





