Salaperäinen nyökyttelytauti leviää Ugandassa

 |   | 
 

Harvinainen ja huonosti tunnettu nyökyttelytauti on yltynyt epidemiaksi Ugandan pohjoisosissa. Elokuun jälkeen uusia tapauksia on diagnosoitu yli tuhat eikä sairauden eteneminen näytä talttumisen merkkejä.

Nyökyttelytauti on salaperäinen sairaus, jota tavataan lapsilla ja teini-ikäisillä lähinnä Tansaniassa, Sudanissa ja Ugandassa. Sairaus aiheuttaa nyökyttelykohtauksia, mutta vain kun potilas syö tai tuntee olonsa kylmäksi.

Nyökyttely voi olla rajua ja muistuttaa jossain määrin epileptistä kohtausta. Sairaus näyttää tuhoavan potilaan aivoja ja se johtaa kuolemaan. Ensimmäinen tapaus kuvattiin Tansaniasta vuonna 1962.

Nyökyttelytaudin syytä ei tunneta, joten Ugandan terveysministeriö ei voi antaa ihmisille mitään ohjeita kuinka suojautua siltä.

Erään teorian mukaan sairaus johtuisi Onchocerca volvulus -sukkulamadon infektiosta. Tämä sukkulamato on yleinen vitsaus alueella, ja se tunnetaan paremmin niin sanotun jokisokeuden aiheuttajana.

Teoriaa tukee se, että kaikki nykyisen epidemian aikana sairastuneet elävät jokien varsilla. Ongelmana on kuitenkin se, että sukkulamatoa tavataan yleisesti myös toisilla alueilla, joissa nyökyttelytautia ei ole havaittu.

Asiantuntijoiden mukaan sairauden syyn selvittäminen on ensisijaista, jotta apu voidaan kohdistaa oikein. Nyökyttelytautiin ei ole parantavaa hoitoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori