Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Santino-simpanssi kivittää turisteja entistä suunnitelmallisemmin

 |   | 
 

Ruotsalaisessa Furuvikin eläintarhassa asuva Santino simpanssi oli otsikoissa vuonna 2009, kun tutkijat väittivät sen suunnittelevan kolttosensa etukäteen. Uudet havainnot osoittavat, että Santinosta on tullut kolttosissaan entistä taitavampi.

Kun Santinosta tuli 16-vuotiaana lauman johtaja, se alkoi osoittaa merkkejä suunnitelmallisesta käyttäytymisestä. Se keräsi aamulla sylillisen kiviä siistiin pinoon, ja kun turistit saapuivat simpanssiaitauksen taakse, se alkoi heitellä niitä kivillä. Vastaavaa etukäteen suunnittelua ei ole havaittu luonnonvaraisilta tai vankeudessa eläviltä simpansseilta.

Kun ruotsalaistutkijat julkaisivat havaintonsa, kaikki eivät pitäneet sitä todisteena etukäteen suunnittelusta. Skeptikoiden mukaan kivien heittely on simpanssilauman johtajille normaalia käyttäytymistä ja Santinolla saattoi olla muita syitä kivien keräämiseen kuin että se valmistautui turistien kivittämiseen.

Nyt ruotsalaiset tarjoavat uusia todisteita Santinon kivityssuunnitelmista.

Tutkijat seurasivat Santinoa useaan otteeseen vuoden 2010 aikana ja havaitsivat, että sen toiminta muuttui entistä suunnitelmalliseksi. Kun turistit lähestyivät Santinon aitausta, se alkoi mahtailla, huutaa ja heitellä kiviä, minkä vuoksi turistit perääntyivät. Turistien palatessa kolmen tunnin päästä, Santino olikin muuttanut käyttäytymistään. Se lähestyi turisteja kivi kädessään, mutta rauhallisesti, ja pysähtyi matkalla jopa poimimaan omenaa vesialtaasta. Vasta lähietäisyydelle päästyään se heitti kiven, mutta ei osunut.

Seuraavana päivänä sama toistui, mutta Santino oli nyt entistä ovelampi. Se lähestyi turisteja rauhanomaisesti, ja päästyään lähietäisyydelle se kaivoikin kiven heinäkasan alta, minne se oli sen etukäteen piilottanut. Tutkijat löysivät jatkossa lukuisia muita Santinon kätkemiä kiviä heinäkasojen, puunrunkojen ja puunkappaleiden alta.

Koska Santino ei ollut ennen vuotta 2010 koskaan kätkenyt kiviä, tutkijat uskovat sen keksineen tavan päästäkseen lähemmäs turisteja.

He pitävät sitä voimakkaana todistuksena siitä, että Santino todella suunnittelee tekonsa etukäteen.

Tutkimuksen julkaisi PLoS ONE.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset