Seepran raidoille löytyi selitys
Seepran raitojen perimmäinen merkitys on ollut arvoitus. Ruotsalaiset ja unkarilaiset tutkijat ovat nyt löytäneet yhden selityksen. Raidat tavallaan piilottavat seeprat verenhimoisilta hevoskärpäsiltä.
Tutkimuksesta kertoivat tiedelehti Journal of Experimental Biology ja Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Tähän asti on arveltu, että seepralauman raidat hämäävät petoeläimiä, että raidat helpottavat seeproja säätelemään elimistön lämpötilaa ja että seepra tunnistaa toisen raidoista.
Uusi selitys on, että seeprojen raidallinen turkki heijastaa valoa sillä tavalla, että se ei näytä houkuttelevalta hevoskärpästen silmissä.
"Huomasimme, että mustista ja ruskeista hevosista valoaallot heijastuvat vaakatasossa", Lundin yliopiston tutkija Susanne Åkesson kertoi BBC:lle.
Vaakatasossa aaltoileva valo on niin sanotusti polarisoitunut. Se sisältää yhdensuuntaisia valoaaltoja. Vaakatasossa polarisoituneen valon aalto etenee kuin käärme lattialla.
Vaakatasossa etenevät valoaallot houkuttelevat hevoskärpäsiä, koska myös vedestä valo heijastuu vaakatasossa. Vesi houkuttelee hyönteisiä, koska ne lisääntyvät vedessä.
Kun tutkijat huomasivat tummien yksiväristen turkkien houkuttelevan hevoskärpäsiä, he alkoivat pohtia seeproja.
Tutkijat tekivät kärpäshoukuttimia maalaamalla yksivärisen tumman taulun, yksivärisen vaalean taulun ja useita raidallisia tauluja. Ne asetettiin Unkarissa hevostilalle hevoskärpästen silmien eteen.
Ovelasti tutkijat levittivät tauluille tahmeaa liimaa, johon hyönteiset helposti tarttuvat. Sitten tutkijat laskivat tauluihin tarttuneet kärpäset.
Vähiten kärpäsiä löytyi taulusta, jonka kuvio muistutti eniten seepran turkin raidallista kuosia. Seeprataulussa oli jopa vähemmän kärpäsiä kuin valkoisessa taulussa.
Se oli yllätys, koska valkoisen pinnan piti olla kärpäsiä vähiten houkutteleva.
Mitä kapeampia ja mitä enemmän seeprankaltaisia raidat olivat, sitä vähemmän ne houkuttelivat kärpäsiä.
Seuraavaksi tutkijat toivat kärpästen silmien eteen hevosen ja seepran muotoisia nukkeja, oikean kokoisia.
Niitä oli neljä: ruskea, musta, valkoinen ja seepraraitainen. Ne olivat tahmeita kärpästen pyydystämiseksi. Seepraraitainen tekohevonen houkutteli kärpäsiä vähiten.
Brittiläinen tutkija Matthew Cobb Manchesterin yliopistosta kiitteli BBC:n mukaan tutkimusta "kiehtovaksi", mutta se ei selitä kaikkea.
Tutkimuksen perusteella voisi sanoa, että seeprat ovat sopivasti raidallisia, koska hevoskärpäset ovat lajinkehityksessä häirinneet raidattomien tai väärällä tavalla raidallisten seeprojen lisääntymistä.
Tutkijoiden pitää nyt osoittaa, että hevoskärpäsillä on ollut iso rooli seeprojen evoluutiossa. Ainakaan raidattomiin hevosiin ja aaseihin se ei Cobbin mukaan päde.
Tutkijat myöntävät tämän, joten seepran raidoille voi löytyä vielä muitakin selityksiä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Urheilu
Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotettuja vapautettiin
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Armeijan tankit tulittivat Syyriassa: Yli 50 kuollutta
- Tasmanian tuholaista pelastetaan sukupuutolta
- Uusi superteleskooppi jaetaankin eri maihin
- Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia
- Afrikkalaisten maahanmuutto kiristää tunnelmia Tel Avivissa
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Julkisen alan lakko vei myös vankeja lomille Norjassa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
- Yksityinen alus noukittiin avaruusasemalle
- Breivikin oikeudenkäynnissä alkoi poliisien kuuleminen
- Kielikriisi syveni Ukrainan parlamentissa
- Ranskan presidentti kävi yllättäen Afganistanissa ja puolusti vetäytymispäätöstään
- Aurinkolentokone teki välilaskun Madridiin
- Skotlannissa kampanjoidaan itsenäisyysäänestyksen alla
- Egyptin vaalien kärkiehdokas lupaa islamilaista lakia
- Saksalaislääkärit pyysivät anteeksi natsiajan ihmiskokeita




