Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Seksikielto yllätti virolaiset Balin hindutemppelissä

 |   | 
 
HS–AFP
Geoff Clarke
Bali on kuuluisa temppeleistään.
Bali on kuuluisa temppeleistään.

Densapar. Indonesian viranomaiset suunnittelevat seksin harrastamisen kieltäviä opasteita Balin saaren hindutemppeleihin. Syynä on virolainen pariskunta, joka saatiin kiinni itse teosta.

Poliisi otti virolaiset kuulusteltavakseen sen jälkeen, kun kaksi hindujen nuorisovastaavaa löysi heidät temppelistä Sarasedan kylässä. Paikalliset olivat menossa tutkimaan temppelissä tehtävien korjaustöiden edistymistä.

"Pariskunta kertoi, etteivät he olleet tienneet, että seksin harrastaminen temppeleissä on Balilla kiellettyä", kertoi Gianyarin alueen poliisipäällikkö Hadi Purnomo.

Päällikön mukaan pariskunta oli käyttänyt temppelin ulkosuihkua ennen tuomittua harrastustaan ja pyytänyt toimiaan anteeksi.

"Niinpä päästimme heidät vapaaksi ja jätimme ratkaisun kylän väen tehtäväksi."

Kyläläiset päättivät, että haluavat suorittaa temppelissä puhdistusseremonian, ja määräsivät virolaisparin rahoittamaan sitä kahdenkymmenen miljoonan rupilla eli noin 2 000 eurolla.

Alueen viranomaiset harkitsevatkin nyt, olisiko "ei seksiä" -ohjeistus syytä lisätä temppeleiden kieltokyltteihin ruokailu- ja tupakointikieltojen ohelle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013