Suomesta kaksi laivaa Selkämeren öljylauttaa torjumaan

 |   |   | 
 
STT–HS
Pontus Orre / Scanpix
Mäntyöljyvuoto pyyhkiytyi Söderhamnin rantaan torstaina.
Mäntyöljyvuoto pyyhkiytyi Söderhamnin rantaan torstaina.

Suomesta on lähdössä kaksi öljyntorjunta-alusta Selkämerelle Ruotsin itärannikolla sattuneen mäntyöljyvuodon takia. Louhi lähtee Kirkkonummen Upinniemestä ja Linja Uudestakaupungista.

"Laivojen tavoitteena on hyökätä öljyä vastaan", kuvailee tarkastaja Uljas HietapakkaSuomen ympäristökeskuksesta.

Tällä hetkellä vajaat kaksi kilometriä pitkä ja 600 metriä leveä öljylautta on Ruotsin puolella, mutta voimakas tuuli kuljettaa sitä kohti Suomea.

Ympäristökeskus arvioi, että öljylautta saapuu Suomen puolelle ylihuomenna.

Vaihtelevien tuulten takia lautan kulkureittiä ei voi vielä tarkoin ennustaa, mutta epäsuotuisten tuulten myötä se saattaa Hietapakan mukaan ajautua jonnekin Rauman ja Vaasan välille.

"Mutta jos tuuli kääntyy etelään, mäntyöljy kulkeutuu pitkin merta ylöspäin", hän sanoo.

Valvontakone Turusta lähtee tarkastuslennolle huomenaamulla.

Ruotsalaisviranomaisten mukaan mereen valui noin 800 kuutiometriä mäntyöljyä Arizona Chemicalsin tehtaan säiliöstä Söderhamnin lähellä tiistaina.

Öljyä on saatu kerättyä 100-200 kuutiometriä. Mäntyöljy on puunjalostuksen sivutuote. Se on luonnolle vaarallista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori