Suomi EU:n yhdeksänneksi rikkain, Irlanti kolmantena

 |   | 
 
STT

Bryssel. Suomi on Euroopan unionin yhdeksänneksi vaurain maa, kun vertaillaan ostovoimakorjattua bruttokansantuotetta henkeä kohden. Tämä käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tiistaina julkistamasta vertailusta.

Rikkain EU-maa on jo perinteiseen tapaan Luxemburg, jonka bruttokansantuotetta maan vilkas pankkisektori tuntuvasti kasvattaa. Toiseksi vaurain on Hollanti. Kolmanneksi sijoittuu hieman yllättäen Irlanti, joka vauraudestaan huolimatta on joutunut turvautumaan talousongelmissaan EU:n laina-apuun.

Suomen henkeä kohti laskettu bruttokansantuote ylitti viime vuonna EU-keskiarvon 15 prosentilla, kun Luxemburg ylitti keskiarvon peräti 171 prosentilla. Muun muassa Tanska, Ruotsi ja Saksa sijoittuvat vertailussa Suomea paremmin, mutta esimerkiksi Britannia ja Ranska jäävät Suomen taakse.

EU:n köyhimmät maat olivat viime vuonna Bulgaria ja Romania, joiden bruttokansantuote jäi alle puoleen EU-keskiarvosta.

Jos Norja ja Sveitsi liittyisivät EU:hun, ne kiilaisivat vertailussa toiselle ja kolmannelle sijalle Luxemburgin jälkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori