Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Syömishäiriöön voi liittyä myös päihdeongelmia
DuodecimBulimia, anoreksia ja muut syömishäiriöt eivät ole kovin yleisiä, mutta häiriöihin sairastuville niillä on monia haitallisia seurauksia. Syömishäiriöiset ovat muun muassa tavallista alttiimpia huumeiden ja alkoholin väärinkäytölle, masennukselle ja osa myös ylipainolle.
Tiedot perustuvat Pediatrics-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, johon osallistui 8 600 tyttöä ja naista. Osallistujat olivat 9–15-vuotiaita vuodet 1996–2008 kattaneen tutkimuksen alkaessa.
Seurannan aikana tehtyjen useiden kyselyjen perusteella 1–3 tyttöä sadasta poti jonkinasteista, niin sanottua epätyypillistä ahmimis- ja oksenteluhäiriötä, jossa vuoronperään syödään paljon ja tyhjennetään vatsa ruokailun jälkeen.
Kun tutkijat vertasivat tyttöjä toisiinsa, heidän terveysriskinsä vaihtelivat syömishäiriön painotusten mukaisesti.
Masennus ja lihominen olivat etenkin ahmimishäiriöisten riskejä, kun taas huumeet ja humalajuominen kasautuivat tytöille, joiden häiriö painottui oksenteluun. Verrattuna terveisiin samanikäisiin riskit olivat noin kaksinkertaisia.
Syömishäiriöiden hoito on parantunut vuosien varrella, mutta edelleen niihin liittyy merkittävä hengenvaara. Erityisen vaarallinen on anoreksia nervosa eli laihuushäiriö, mutta myös muut häiriöt voivat johtaa kuolemaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta






