Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Syyrialaiset pakolaiset odottavat ratkaisuja
KILIS/ISTANBUL. Turkin puolella olevissa pakolaisleireissä tunnelma kiristyy, kun Syyrian sotiminen jatkuu eikä paluusta ole tietoa.
Leireissä asuvilla pakolaisilla ei ole juuri muuta tekemistä kuin odottaa sodan ratkeamista. Toiset tekevät hanttihommia turkkilaisille yrityksille, toiset auttavat Syyriassa olevia kapinallisia salakuljettamalla heille tarvikkeita.
HS jututti Kilisin pakolaisleirin asukkaita keskiviikkona. Leirillä mellakoitiin viime viikolla. Syyrialaisten mukaan heillä ei silloin ollut riittävästi vettä ja ruokaa.
Keskiviikkona ruokaa riitti pakolaisten kertoman mukaan.
"Eilen illalla ei ollut sähköä. Emme voineet laittaa ruokaa, joten söimme perheemme kanssa pelkkää oliiviöljyä ja zaataria," kertoo Ahmediksi esittäytynyt nuori poika Kilisin leirin porteilla. Zaatar on yrteistä ja seesamin siemenistä tehty maustesekoitus.
Rähinöitsijöitä ja heidän perheitään on siirretty rangaistukseksi Sanliurfassa sijaitsevaan pakolaisleiriin. Leirin maine on huono, sillä siellä pakolaiset joutuvat asumaan teltoissa. Lisäksi leiri sijaitsee hyvin syrjäisessä paikassa.
HS näki, kun joukko pakolaisia siirrettiin Kilisistä Sanliurfaan pienellä bussilla. Kahden pienen lapsen äiti itki bussissa.
Myös raja-alueen turkkilaiset alkavat turhautua Syyrian pahenevaan sotaan.
Torstaina aivan rajan tuntumassa sijaitsevassa Yayladaðin kylässä leijaili savun haju. Syyrian puolen kukkuloilta kohosi savupatsaita. Syyria polttaa raja-alueen metsiä, jotta Turkkiin yrittävät pakolaiset havaitaan helpommin.
Yayladaðissa sijaitsee yksi Turkin pystyttämistä pakolaisleireistä. Osa kaupungin asukkaista on kyllästynyt jo kasvavaan pakolaismäärään.
"Olemme samaa kansaa syyrialaisten kanssa. En kuitenkaan ymmärrä, miksi he tulevat tänne. Heillä on rahaa. Miksi he tulevat meidän elätettäväksemme?" Ihmetteli kauppias Memet Almaca.
Toisaalta Almaca toteaa, että apua tarvitsevia on autettava. Hän ei käsitä, miksi syyrialaiset taistelevat.
"Ihmettelen kyllä, mikä heihin on mennyt. Mikä on saanut heidät tappamaan toisiaan?"
Noin tuhat syyrialaista on menneen vuorokauden aikana paennut Syyriasta Turkin puolelle, turkkilainen virkamies ilmoitti Istanbulissa perjantaina. Joukossa oli jälleen myös yksi pakoon lähtenyt kenraali.
Jo ainakin 45 000 syyrialaista on paennut Syyriasta Turkkiin. Pakolaisvirta voi kasvaa entisestään, jos taistelut Syyrian suurimmassa kaupungissa Aleppossa jatkuvat.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
Ulkomaat
Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
Talous
Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
Urheilu
Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Blogi: Marimekon uusi mies
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Tutkimus: Stressi tekee naisista vähemmän viehättäviä
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan





