HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Tallinnaan ilmainen joukkoliikenne
Busseissa, trollikoissa ja raitiovaunuissa matkustaminen on kaupunkilaisille ilmaista vuodenvaihteesta lähtien.
Perjantaina poistui etu, josta ovat saaneet nauttia ei-tallinnalaiset eläkeläiset, muun muassa suomalaiset. Aiemmin yli 65-vuotiaat ovat saaneet kulkea maksutta Tallinnan joukkoliikennevälineissä.
Määräystä on kuitenkin helppo kiertää, sillä Viroon asukkaaksi kirjautuminen on yksinkertaista. Väestörekisteriin tarvitaan osoite, jollaiseksi kelpaa vaikka tuttavan tai sukulaisen asuinpaikka.
Henkilökortti maksaa 25 euroa ja on voimassa viisi vuotta.
Joukkoliikennekeskustelu velloi vilkkaana Tallinnassa, koska ensi vuonna Virossa on kunnallisvaalit. Keskusta, kaupunginjohtaja Edgar Savisaar etunenässä, oli ajamassa ilmaista liikennettä.
Päätös tähtää myös ruuhkien helpottamiseen ja autoistumisen pysäyttämiseen. Lipputuloilla menetetään noin 12 miljoonaa euroa, Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Taavi Aas arvioi elokuussa.
Kaupungissa asuu 10 000–40 000 ihmistä, joiden kirjat ovat muualla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa





