Tiedostojakeluun kannustava kopimismi hyväksyttiin Ruotsissa uskonnoksi

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Nettipiratismin kannattajien oma uskonto, kopimismi, on hyväksytty virallisesti uskonnoksi Ruotsissa.

"Kopiointi ja levitys on eräs tärkeimmistä uskonkappaleistamme", kopimismin ylipappi Isak Gerson sanoo Dagens Nyheter -lehdessä.

Kopioijien uskonto on saanut virallisen hyväksynnän Ruotsin kamarikollegiolta. Tiedotteen mukaan liikkeelle on pyhää informaatio, ja kopiointi on uuden uskonnon sakramentti.

Liikkeellä on yhteyksiä nettipiratismin kannattajiin ja sen postiosoitteeksi on ilmoitettu maan piraattipuolueen nuorisojärjestön osoite, kirjoittaa Dagens Nyheter.

Liike aikoo tehdä lähetystyötä ja levittää sanomaansa ja vakuuttaa sekä kristittyjä että muslimeja uskontonsa siunauksesta.

Uudella uskonnolla on oman ilmoituksensa mukaan noin 3 000 jäsentä kymmenissä maissa.

Ruotsin kamarikollegion päälakimiehen mukaan uskontokunnan usko voi näyttää ulkopuolisille miltä tahansa.

"Ratkaisevaa on yhteisön oma kuva. Yhteisön tulee olla uskonnollista toimintaa varten. Viranomaisilla ei ole mitään näkemystä siihen, mihin yhteisö uskoo", lakimies Bertil Kallner sanoo.

Kamarikollegion päälakimiehen mukaan uskonnoksi on Ruotsissa rekisteröity aiemminkin erikoisenkuuloisia liikkeitä. Osassa on ollut kyse opiskelijoiden tempauksista ja nämä uskonnolliset liikkeet ovat jääneet lyhytikäisiksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori